Suburbia-niminen lähiö on amerikkalaista perheunelmaa parhaimillaan: puhtoisen sileä asfalttitie, nätisti rivitettyjä pastellitaloja, sekä rakkaudella hoidettuja pihoja vihreine nurmikkoineen ja uima-altaineen. Kotirouvat hoitavat talousaskareita lasten kaitsemisen ohella, ja ahkerat aviomiehet lähtevät duuniin aamuvarhain, saapuen vasta illan hämärrettyä (synkronoiduin ajoituksin tietenkin). Ikuisen auringonpaisteen alla elävä yhteisö on suoraan sanoen täydellinen asuinsija. Tai no ainakin melkein; tien päässä kun sattuu lymyilemään hirviömäinen mörkölinna, jossa huhujen mukaan kummittelee. Avon-meikkituotetta kaupusteleva perheenäiti Peg (oivallinen Dianne West) ei kuitenkan vähästä hätkähdä, ja suuntaa päättääväisesti linnalle päivän ensimmäisen kaupanteon toivossa. Tuskin Peg odotti kuitenkaan löytävänsä rakennuksen uumenista edesmenneen keksijän keskeneräisen luomuksen. Hyvät naiset ja herrat, saanenko esitellä teille Edwardin.
Mielikuvitusvelho Tim Burtonin palkittu fantasiadraama potkaisee vauhtiin tutustuttamalla katsojan tarinan henkilöihin, eritoten eksenttriseen päähahmoonsa. Edward on kiistatta yksi elokuvanhistorian originaalimpia roolihahmoja; Deppin tulkitsema Edward on ujo, vuosikausia eristyksissä elellyt nuorukainen, joka Pegin tapaamisen myötä saa tilaisuuden oppia ’oikeasta elämästä’ muutoinkin kuin sanomalehtiartikkeleiden perusteella. Loistava Depp uppoutuu rooliinsa niin mykistävästi, ettei repliikkejä tarvitse ymmärtäkseen Edwardin kasvojen elkeet hänen nähdessään vesiletkun ensimmäistä kertaa elämässään. On kuin seuraisi harvinaisen suurikokoisen vauvan varttumista pikakelauksella. Edwardin kalpeat ja arvettuneet kasvot, rujo gootti-look sekä huima saksikätisyys jäävät hahmon silkan sympaattisuuden takia alkushokin jälkeen yhdentekeviksi yksityiskohdiksi, ja se jos mikä on osoitus hyvästä henkilöhahmosta.
Tutustuttuaan uljaaseen maailmaan, Edwardia ryhdytäänkin jo sovittelemaan Suburbian yhteiskuntaan. Nuo vänäkät sakset tuntuvat sopivan tilanteeseen kuin tilanteeseen; puutarhatöiden ja paperikuvioiden muodostelun ohella Edward pökerryttää paikallisen rouvakunnan huistenleikkuutaidoillaan, jotka ovat viimeistään osoitus ”Edwardon” pohjattomasta taiteellisesta luovuudesta. Yhtäkkiä Edward onkin grillijuhlien huomion keskipiste, kuuma talk show-stara, sekä Suburbian työllistetyin monitoimisaksi. Oman parturiliikkeen myötä Edwardin uusi elämä tuntuu luistavan kuin rasvattu. Vai luistaako sittenkään? Uskonnolliseen hurmokseen hurahtanut naapuri saarnaa paholaisen tulemisesta, ja perusteettomat huhut raiskausyrityksestä pistävät pahamaineisen huhumyllyn käyntiin. Piileeköö viattoman näköisen yhteisön alla sittenkin suurempi paha?
Ja kaiken kukkuraksi Edward rakastuu. Jos alettaisiin rankkailemaan upeimpia naisrooleja filmeissä kautta aikojen, Winona Ryderin tulkitsema Kim olisi ehdoton kandidaatti. Unenomaisen lumoava naapurityttö, joka valaisee huoneen yksinkertaisella läsnäolollaan, on jotain mikä saisi Edwardia tavallisemmankin tallaajan polvilleen. Elämää suurempi rakkaus on valmis, kun tyttö lämpenee oudolle vierailijalle, josta ilmenee piirteitä, joita Kim ei koppavassa poikaystävässään ainakaan näe. Parivaljakon kuuluisa jäätanssikohtaus on romanttisuutta puhtaimillaan, josta säteilee kaikkia konsepteja, joita voi mahdollisesti liittää sanaan ”iloinen”. Tällaisia valtavirrasta poikkeavia Kaunotar ja Hirviö-asetelmia toivoisi näkevän enemmänkin nykypäivän elokuvissa.
Kim: Touch me.Edward: I can’t.
Edwardin ja Kimin rakastuminen koituu traagisesti Edwardin lopulliseksi turmioksi Suburbiassa, ja katsoja seuraa järkyttyneenä, kuinka kaikki, minkä eteen Edward on puhdassydämisesti ponnistanut, katoaa tuhkana ilmaan. Edward on tarinan myötä muuttunut naapurien lellikkipojasta yhteisön turmelijaksi, ei-tervetulleeksi pahanilmanlinnuksi. Kaikkitietävä katsoja seuraa kauhuissaan, kuinka lämpimästä lähiöstä on tullut aggressiivinen ampiaispesä, jossa eläminen käy Edwardille painostavaksi helvetiksi. Vika ei kuitenkaan ole Edwardissa tai edes häntä tuomitsevassa yhteiskunnassa; maailma ei vain yksinkertaisesti ollut valmistautunut häneen. Pistääpä ajattelemaan tästä oikeastakin maailmasta, jossa me elämme; miten hyvin nykyyhteiskunta oikeasti hyväksyy muutosta ja erilaisuutta?
Edward Scissorhands on hätkähdyttävän monikerroksinen, moderni satu, jonka saks-, anteeksi siis käsinkosketeltavaa herkkyyttä on suht vaikeaa replikoida. Muutoinkin korkealaatuisen filmografian omaavan Tim Burton voi lämmöllä muistella tätä tekelettä, joka allekirjoittaneen mielestä tulee säilymään miehen mestariteoksena. Toinen raudanluja ammattilainen, elokuvasäveltäjä Danny Elfman, venyi hänkin parhaimpaansa sovittaessaan leffan haikean ja sykähdyttävän sävellyskokoelman, jotka vetoavat katsojan lapsekkaampaan alitajuntaan; aikaan, jolloin me vielä uskoimme satujen taianomaiseen voimaan. Noh, Edward Scissorhandsin kaltaisten spektaakkeleiden myötä tämä usko säilynnee vanhemmillakin ikäpolvilla. Suositellaan erityisesti niille, jotka Edwardin kaltoin tuntevat itsensä omalla tavallaan ainutlaatuisiksi.
nimimerkki: SpaceCadet1
