Perfektionisti Terrence Malick on vihdoin saanut ohjattua neljännen pitkän elokuvansa. The New World on realistinen ja filosofinen elokuva Pocahontas-tarinasta. Erään retkikunnan mukana tullut John Smith (Colin Farrell) saa soluttautumistehtävän paikalliseen intiaanikylään, jossa hän rakastuu kylän johtajan tyttäreeseen, Pocahontakseen (Q’Orianka Kilcher). Tietenkään rakkaustarina ei lopu onnellisesti, mutta lopun saatte tietää katsoessanne tätä mielipiteitä jakanutta mestariteosta.
Itse pidän hurjasti tästä intiaanielokuvasta. Yhdysvaltojen ensiaskeleista kertova elokuva on hyvin taiteellinen ja pohdiskeleva, niin kuin Malickin elokuvat yleensäkin. Juoni on vähäpätöinen asia, elokuvalliset hienoudet ja päähenkilöiden pohdiskelu ovat elokuvan ydin. Tällä taktiikalla Malick on saanut tehtyä jo neljä mestariteosta, joista The New World on yksi. Luonto-otokset ovat erittäin kauniita, kertojaäänillä leikittely on erittäin vaikuttavaa ja Malickin ohjauksen varma ote pitää otteessaan.
The New World muistuttaa hyvin paljon Malickin 1998 valmistunutta sotaelokuvaa Veteen piirretty viiva, jossa kertoja vaihtui ja elokuva oli hyvin filosofinen ja psykologinen. Vaikuttavampaa sotaleffaa ei tule ihan heti mieleen. The New World on samalla tavalla henkilöpainoitteinen kuvaus, jossa juoni ei ole mitenkään tärkeässä osassa ja sitä on jopa vaikea kertoa jälkeenpäin. Lumoava tunnelma ja ajatuksia herättävä aihe jää kummittelemaan katsojan mieleen vielä pitkäksi ajaksi elokuvan näkemisen jälkeenkin.
Malick on saantu taas avukseen upean elokuvasäveltäjän. Onnellisten ajassa (1978) Ennio Morricone sai näyttää taitonsa ja Veteen piirretyssä viivassa kuultiin Hans Zimmerin upeita sävellyksiä. The New Worldin musiikeista vastaa päosin James Horner, jonka musiikit sopivat täydellisesti tähän pläjäykseen.
Näyttelijäkaarti on taas asiansa osaava. Colin Farrell tekee John Smithinä uransa tähän mennessä parhaimman roolisuorituksen ja aina vakuuttava Christian Bale tekee leffan loppupuolen tärkeänä henkilöhahmona taas kerran hyvän roolisuorituksen. Intiaanijohtajana nähtävä August Schellenberg tekee taas tyylilleen uskollisen intiaaniroolin. Show’n todellinen tähti (ohjaajamestarin lisäksi) on vasta 15-vuotias Q’Orianka Kilcher, joka tekee Pocahontaksena uskomatonta työtä. Tuleva näyttelijälupaus ehdottomasti. On se kumma, jos näillä taidoilla ei elokuvarintamalla menesty.
The New World on taideteos, joka pitää nähdä valkokankaalta eikä televisioon pakatussa paketissa. Toimintapitoisten elokuvien ystäville suosittelen jotain muuta, mutta jos Malickin aikaisemmat elokuvat ja pohdiskelevampi sekä taiteellisempi tyyli uppoaa, niin The New World on häikäisevän upea kokonaisuus. Ymmärrän ihmisiä, jotka eivät tästä pitäneet. Malick ei hae suurta yleisöä, vaan tekee sellaisia elokuvia, jonkalaisina itse elokuvat näkee. Itse pidän hyvin paljon Malickin mestarillisesta tyylistä, jossa ohjaajan filosofisella taustalla on osansa, mutta kaikkiin elokuva varmasti kolahda. Osa yleisöstä lähti salista varsin nyrpeinä pois, minä puolestaan olin nauttinut hienon kulttuurielämyksen. Vasta loppumetreillä tulee vähän pitkästynyt olo, minkä vuoksi täysiä pisteitä ei heru. Joka tapauksessa vuoden 2005 parhaimpia elokuvia, jos ei jopa paras.
