Kovin kauaksi on jäänyt vaikkapa Brazilin tai 12 apinaa -elokuvan loistokkuus Terry Gilliamin uralla. Ainakin jos vertauspisteenä käytetään vuonna 2005 valmistunutta Grimmin veljekset -seikkailua.
Matt Damonin ja jo edesmenneen Heath Ledgerin tähdittämä elokuva räiskii ja roiskii sekalaista seikkailunsälää, toiminnantynkää ja huumorihetkiä huojuvaksi pinoksi kahden tunnin ajan, ja kohtuullisen tympeän loppukohtauksen jälkeen jäljellä on vain sekavan väsynyt olo. On todennäköistä, että kolhuja keränneessä projektissa Gilliamia on kiinnostanut enemmän Weinsteinin veljesten kahdeksankymmenen miljoonan taalan budjetti kuin kovin parsinnan alle joutunut kässäri. Isolla summalla kun pääsee kokeilemaan jos jonkinlaista visuaalikikkailua.
Ja kieltämättä Grimmin veljekset näyttää hyvältä muulloinkin kuin vain kohdissa, joissa Monica Bellucci esittelee tuittupäistä hahmoaan. Kyseinen anti ei riitä peittämään sitä tosiasiaa, että Grimmin veljesten satukokoelmastoori siepatuista lapsosista hukkuu itse luomansa kaaoksen alle. Se kaaos hirvittää myös näyttelijöitä, eniten ongelmissa on hobittitukan saanut Matt Damon. Peter Stormaren isoille harteille levitetty ranskalaisen ruikuttajan huumoriviitta lepattaa sekin lopulta vaisusti.
Grimmin veljekset näyttää samanaikaisesti epäonnistuneelta Burton-tarinalta keskellä kieltämättä komeita maisemia ja pakolla mainstream-muotin läpi ängetyltä varmistelulta. Jo kässärivaiheessa käsistä karanneena ryskeenä se saattaa tuoda lohtua esim. Muumio-saagaan ja muuhun puolittain mystiseen räminään ihastuneille. Muiden kannattaa kiertää tämä satumetsä kaukaa.
