Cheerleader -saaga Bring It On on edennyt jo viidenteen osaan, ja samaa kaavaa noudatetaan uskollisesti edelleen – eikä se ole millään tasolla hyvä asia. Huiskutuskapteeni Catalina (Christina Milian) joutuu muuttamaan uusperheen perustuessa Itä-Los Angelesin getto-alueelta Malibun ylelliselle hienostoalueelle ja vaihtamaan samalla tyystin toisen tyyppiseen koulumaailmaan. Uudessa koulussa lahjakas Catalina saa surkeassa jamassa polkevan cheerleading-joukkueen kapteenin paikan kumartamalla, ja näin alkaa ankara treenaaminen kohti mestaruuskisoja. Taas kerran…
Pari hyvääkin elokuvaa tarkastelun alla olevasta komediasarjasta on saapunut, mutta kuuluuko viides tuotos tuohon ryhmään? Harmittavaa kyllä, ei kuulu. Keskivaiheille asti kokonaisuus kantaa yllättävänkin hyvin ja omat odotuksenikin pääsivät hieman nousemaan, sillä Fight to the Finish kuvaa hyvin afroamerikkalaista meininkiä ja tarjoaa pari mojovan hauskaa kohtaustakin. Sarja on tyypillisesti tavoitellut rentoa ja huoletonta meininkiä, ja enemmänkin tarkoituksena on ollut saada katsoja hyvälle tuulelle ja viihtymään, kuin ladata kuvaruudulle tarkoituksellisia vitsejä. Viidesosa pystyykin saavuttamaan ajoittain tuon tunnelman, mutta leffan viimeinen reipas puolituntinen on melko kivuliasta katseltavaa. Hyvä meno korvautuu täysin turhalla ylidramaattisuudella ja lopun mestaruuskisojen kuvaus on toteutettu muihin sarjan päätöksiin verrattuna katastrofaalisen huonosti.
Näyttelijät ovat tämän elokuvan suuri miinustekijä ja mukaan on raahattu ilmeisen vähän näyttelykokemusta omaavia henkilöitä. Varsinkin kovaa gangstakundia esittävä Brandon Gonzales herättää katsojassa hupaisen huonolla esiintymisellään ainoastaan myötähäpeän tunteita. Sami Hedbergin sanoin: ”C’mon Brandon?!”. Ainoa positiivinen ilmestys on pääosan vetävä 28-vuotias Christina Milian. Jo ikänsä puolesta itsevarmasti esiintyvä näyttelijätar vakuuttaa jokaisessa kohtauksessa ja osoittautuu myös erittäin hyväksi tanssijaksi.
Tekijöistä ainakin käsikirjoittaja on pysynyt samana kolmen viimeisen elokuvan ajan, ja häneltä olisin toivonut hieman muutoksia teoksen juonikaarteeseen. Fight to the Finish on harmittavan ennalta-arvattava ja kliseinen urheilukomedia, ja nuo tuttuakin tutummat adjektiivit vievät kokeneemmalta kuluttajalta kaiken innon elokuvaa kohtaan. Kokonaisuus on astetta toimivampi kuin aiemmassa osassa, mutta elävien kuvien maailmassa se hukkuu syvälle keskinkertaisuudenkin alle, eikä sitä kannata noteerata katsottavien leffojen joukkoon.
