Kaikki, jotka tuntevat edes jotenkin historiaa, tietävät varmaankin mitä tapahtui Dallasissa, Teksasissa 22. marraskuuta vuonna 1963. Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy murhattiin, kun hän tervehti väkijoukkoa avo-autossa. Syylliseksi leimattiin Lee Harvey Oswald, jonka kaksi päivää myöhemmin ampuu yökerhon omistaja Jack Ruby. Vuonna 1991 julkaistu JFK – avoin tapaus kertoo Jim Garrisonista, syyttäjästä joka lähti tutkimaan Kennedyn salamurhaa ja huomaa vuosien edetessä asioita, jotka puoltavat suuremman salaliiton osuutta murhaan.
Mielestäni tämä leffa on Oliver Stonen toiseksi paras, heti täydellisen sotaelokuvan sekä hyvän ja pahan kaksintaistelun Platoonin jälkeen. JFK on suorastaan pullollaan näyttelijäkuuluisuuksia, jotka ovat luonnollisesti aivan loistavia rooleissaan. Erityisesti Lee Harvey Oswaldia esittänyt Gary Oldman jäi mieleen. Usein pahiksia esittävä Oldman tekee Oswaldista säälittävän ja apean tyhjäntoimittajan, jota ei uskoisi presidentti Kennedyn supertarkaksi ampujaksi. Kevin Costner on ihan hyvä päättäväisenä syyttäjä Garrisonina ja Joe Pesci luo loistavan hahmon David Ferrie-nimisestä homosta. Myös lukuisat pienet roolit ilahduttivat, erityisesti John Candyn, Jack Lemmonin, Donalf Sutherlandin ja Walter Matthaun esiintymiset. Listaa voisi jatkaa vielä monta riviä, mutta se onkin yksi JFK:n monista hyvistä puolista.
Vasemmistolaiseksi, liberaaliksi ja jopa kommunistiksi pilkatun Fidel Castron ystävän Oliver Stonen näkemys Yhdysvaltain 35:en presidentin salamurhasta on vähintäänkin vaikuttava. Jokainen katsoja on varmasti vakuuttunut, että Kennedyn murhasta oli vastuussa salaliitto. Mutta ketkä? Mafia? CIA? Kommunistit? Eräs hahmo väittää leffassa, että Kennedy kuoli koska oli kommunisti. Voiko siis Yhdysvalloissa presidentti olla täysin liberaali ilman että oikeistolaiset (joilla on kaikki valta, mutta jotka eivät oikeasti edusta valtaosaa kansasta) murhaavat tämän? Elokuva valtasi pääni ajatuksilla ja sen voi katsoa moneen kertaan, sillä siinä on paljon asiaa. Myös se fakta, että elokuva kuvaa 60-lukua Yhdysvalloissa, on plussaa. Mistään historian ajanjaksosta en ole niin kiinnostunut kuin 60-luvusta, ja melkein ainoastaan siksi, että Amerikassa tapahtui silloin kiinnostavia. JFK on aivan loistava ajankuvaus 60-luvusta Amerikassa.
Kyseessähän on yli kolmen tunnin elokuva, joten joidenkin katselukokemusta voi pituus hieman pilata, mutta minun mielestäni JFK on ehkä kiehtovin elokuva, jonka olen ikinä nähnyt, ja runsas kolme tuntia on juuri näin kiinnostavalle aiheelle oikea pituus. Selkeä mestariteos, sanon minä.
nimimerkki: Nelisilmä
