Jos hakusessa on suuri tieteisleffa, vähän myös ns. tekotaiteen puolelle lipsuva kokemus, Rajaton ei ole vastaus huutoon. Se on parhaimmillaankin vain pikaruokapaikan perusannos, siisti setti, mutta ei kulinaarinen suurkokemus. Lisäksi, leffaa ehkä myydään Robert De Niron nimellä, mutta sitä Taksikuskin ja Raivon härän De Niroa Rajattomassa on yhtä paljon kuin alkoholittomassa viinissä promilleja.
Pätevästi osaansa esittävä Bradley Cooper on Rajattoman selkärangaton päähenkilö. Cooper näyttelee kirjailijanrenttu Eddie Morraa, joka on juonut sopimusennakkonsa ja vääntelehtii aivoummetuksen kourissa näppäimistönsä takana. Tyttöystävä (Cornish) kävelee ulos miekkosen laiffista, mutta melkein heti tilalle kulkee pelastus: läpikuultava mysteeripilleri, jota diilaa miehen vanha tuttu (Whitworth). Tällä napilla saa itseensä virtaa enemmän kuin millään energialitkulla ja samalla nerous alkaa suorastaan pulputa suusta ja sormista. Mutta, kuten yleensä, huumeilla on haittansa, kuolettavan hurjat sellaiset.
Olisi mielenkiintoista nähdä joskus huume-aiheinen elokuva, joka ei vain näyttäisi miten joku vetää kamaa, kokee hetkellisen hyvän fiiliksen ja alkaa sitten syöksyä lujaa alas. Ihan tähän tapaan Rajaton ei etene, mutta huume-leffojen kliseitä pyöritellään tarinassa kuitenkin venäläisistä mafiamiehistä kadulle oksenteluun asti. Se on lopulta tylsää, sillä parhaimmissa tieteistarinoissa ei vain ns. kääritä jotakin arkipäivän ongelmaa scifi-folioon, vaan etsitään sille merkityksiä, ratkaisuja ja ulottuvuuksia luovasti ja rohkeasti. Rajaton on tässä mielessä rajoittunut elokuva, sillä siitä juuri puuttuu tämä luova ja rohkea etsiminen.
Tarinaan tykästyminen on hankalahkoa myös siksi, että sen päähenkilö on iilimadon viehättävyydellä varustettu retku. Bradley Cooper on siitä huolimatta halunnut suorittaa roolia kuin kunnon kilpailijaluonne Cooperin testiä. Jos De Niron ei uransa tässä vaiheessa tarvitsekaan enää todistella mitään, Cooperin oikeastaan pitää tehdä niin. De Niro pistäytyy vain kurtistamassa kulmiaan ja myhäilemässä raharikkaana patuna parissa kohtauksessa. Cooper sen sijaan esittelee laajempaa skaalaa ja ahnaammin. Palkintoja tuskin hänellekään tästä leffasta tyrkytetään, mutta ehkäpä parempia käsikirjoituksia.
Rajaton viittaa kulkunsa aikana vähän joka suuntaan, vahvimmin Alan Glynnin alkuperäisromaaniin ja Matrixiin (1999). Jotakin elokuvan tasosta kertonee, että sen tekijät ovat päättäneet pelkän viitteen olevan liian vähän. Niinpä esimerkiksi juuri Matrix on pakko jopa mainita dialogissa, että imbesillikin tajuaisi, missä mennään. Katsojan oletetaan kai olevan samanlainen laiska tahma-aivo kuin Cooperin esittämän Morra. Se on loukkaavaa.
