Viimeinen suuri seikkailija on 80-luvun scifielokuvien kulttiklassikko. Sen aikaiset elokuvat kirjoitettiin selvästikin tarina edellä eikä erikoistehosteet olleet pääasiassa. Myös sankarit olivat usein lähiöistä ponnistavia tavallisia ihmisiä. Elokuva muistuttaa tässä mielessä elokuvaa E.T. joka myös on 80-luvun yksi scifi helmi. The Last Starfighter – Viimeinen suuri seikkailija on virkistävä scifileffa ja kestää useammankin katselukerran.
Elokuva on ihmisläheinen tarina tavallisista asuntovaunupuistossa asuvista ihmisistä joista yhdellä teinillä on erilainen unelma ja joka haluaa pois samoista pienistä ympyröistä.
Pojan lahjat huomataan videopelien kanssa jossa hän saakin kaikkien aikojen ennätyksen ja jonka jälkeen hänet temmataan mukaan seikkailuun.
Tarinaa kuljetetaan hyvin ja huomasin että elokuvan alkupuoli kuluikin hetkessä.
Loppuosa elokuvasta onkin itse varsinaista seikkailua ja toimintaa.
Osittain tietokonetehosteet näyttivät hyviltä ja vaikka osittain efektitkin näyttivät hieman päälleliimatuilta se ei silti pilaa hyvää tarinaa joka jaksaa viihdyttää ja pitää otteessaan alusta loppuun asti.
Elokuva on todella hyvin käsikirjoitettu ja tehty ja henkilöhahmot ovat riittävän kiinnostavia vaikkakaan eivät kovin syvällisiä.
Elokuva on nuorisoelokuvan genreä ja teinejä kuvataan siinä viettämässä yhdessä aikaa useaan otteeseen. Hyvänä lisänä on elokuvassa myös letkeää huumoria jota nykyisissä scifielokuvissa voisi olla enemmän.
Aikanaan elokuva sai hehkutusta supertietokoneella tuotetuista 3D-animaatioista. Nykysilmin tarkasteltuna ne ovat hieman jo vanhanaikaisia mutta siihen aikaan olivat aikaansa edellä.
