Pixarin isompi paluu mestariteoksiin

13.10.2017 22:25

Arvioitu elokuva

Alkuperäinen nimi:Inside Out - mielen sopukoissa
Valmistusvuosi:2015
Pituus:102 min

Vuodesta 1995 alkaen Pixar tuotti reilun 10 vuoden ajan pitkiä animaatioita, joista jokaisen luen joko mestariteokseksi tai muutoin vahvasti positiivisen puolelle kallistuvaksi elokuvaksi, niin tekniseltä toteutukseltaan kuin juoneltaan. Vasta WALL-E- ja Up-elokuvia katsoessa (ei kuitenkaan tuoreeltaan, vaan myöhempinä tv-esityksinä) alkoi tulla ongelmia vastaan: juoni molemmissa oli yhtiön elokuville tyypillisen omaperäinen, mutta kokonaisuudet jättivät kylmiksi.

Toy Story 3:n (joka oli jälleen kelpo elokuva) jälkeisistä Pixar-elokuvista valtaosa on jäänyt näkemättä, mutta omista katseluistani Inside Out on se suurempi paluu yhtiön mestariteosten sarjaan. Perusidealtaan 1990-luvun alun Herman’s Head -sitcomin mieleentuova käsikirjoitus kertoo viiden perustunteen (Ilo, Suru, Pelko, Inho sekä Kiukku) seikkailuista 11-vuotiaan Riley-tytön mielessä. Riley muuttaa elokuvan alussa perheineen Minnesotasta San Franciscoon, mistä aiheutuvat muutkin muutokset synnyttävät myllerrystä tytön mieleen. Kun Ilo ja Suru eksyvät Rileyn mielen syvyyteen, saavat muiden tunteiden lohdutusyritykset Rileyn entistä äreämmäksi, ja ilo tuntuu kadonneen kokonaan tytön elämästä. Loppuelokuva seuraa sekä Ilon ja Surun matkaa takaisin Rileyn muistikeskukseen että Rileyn omaa taistelua haastavien tilanteiden ja tunteidensa kanssa.

Aikuiskatsojasta Inside Out on Pixarin ehkä koskettavin elokuva: sellainen kuvaus nuoruuden kipuilusta, jollaisen vastaavan vanhuuskuvauksen Up-elokuvan olisi suonut olla koko kestonsa ajan. Riley on ilmiselvästi siirtymässä lapsuudesta nuoruuteen, jolloin iloiset muistot painuvat enemmän taka-alalle kipeämpien tunteiden ottaessa vallan. Vanhempi katsoja samaistuu helposti nuoren Rileyn tunteisiin, muistellen samalla myllerrystä, jota itse mahdollisesti koki oman murrosikänsä kynnyksellä. Tavallista syvemmästä perusvireestä huolimatta Inside Out tarjoilee riittävästi myös vitsikkäitä elementtejä kaikenikäisten katsojien viihdyttämiseen (tosin erään hauskan gagin useampi toisto elokuvan mittaan hieman rasittaa liiallisen alleviivaavuuden vuoksi, tuoden mielen Pixarin vähemmän hohdokkaat hetket jatkuvan naurun aikaansaamiseksi).

En ole ihmismielen tai psykologian paras asiantuntija, mutta omilla tiedoillani Inside Out tarjoaa nautinnollisen elokuvan ohella pätevän kuvauksen mielen rakenteesta, alitajunnasta sekä muistojen koostumuksesta aivoissamme. Elokuvan mittaan Rileyn hieman tarpeettomammat muistot painuvat unohduksiin, ja jokin yksittäinen muisto voi taas palautua aivan yllättäen mieleen: näitä seikkoja voi hyvin peilata myös oman mielensä toimintaan elokuvaa katsoessa. Uusia tilanteita kohdatessaan Rileyn elämää siihen asti määrittäneet muistokertymät romahtavat, mutta myöhemmässä vaiheessa ne voivat jälleen eheytyä muistojen saadessa uusia tasoja.

Tietyissä kohdin muistin syövereissä elokuvan juoni menee nautittavalle metatasolle, ja mielen rakennetta kuvatessaan elokuvan huumori ja draama on Pixar-elokuvaksikin poikkeuksellisen syvää. Koskettavimmaksi hahmoksi elokuvassa kohoaa lopulta Rileyn lapsuuden mielikuvituskaveri Bing Bong, joka kulkee syvällä Rileyn muistoissa haaveillen, että jonain päivänä Riley vielä muistaisi tämän ja leikit jatkuisivat aivan kuin ennenkin.

Arvosteltu: 13.10.2017

Lisää luettavaa