Miekkonen juoksee hotellin katolla eteenpäin kuin urheilukenkämainoksessa. Hieno maisema, pitkä pudotus. Kamera seuraa miekkosta, syöksyy katukiveystä kohden. Miekkonen liiskaantuu asfalttiin, kamera ei. Lähtökuopat ovat lupaavat, jatko silkkaa tuskaa.
Wim Wenders on ottanut Bonon ja Nicholas Kleinin rustaaman käsiksen, ja viilannut ulkoasusta mahdollisimman täyteläisen. Sääli, ettei se riitä. The Million Dollar Hotel on hahmogallerialtaan pinnallinen friikkisirkus, jonka vaiheet eivät aiheuta katsojassa kuin ärsytystä.
Elektronisessa kaulapannassa koko parituntisen ajan kulkeva Mel Gibson päätyy polkemaan tyhjää, kun ei oikein tiedä mitä roolihahmolleen tekisi. Milla Jovovich harhailee totuttuun tapaan ympäriinsä väläytellen aina välillä kalmankatsettaan. Kertoja (Davies) toistaa muita, mutta jauhaa vain tuplasti enemmän jaskaa. Hei haloo, pelkkä omaperäisyys ei tee hahmoista välittömästi erityisen kiinnostavia!
The Million Dollar Hotel tuntuu tekijöilleen hyvin henkilökohtaiselta elokuvalta. Liiankin, sillä katsoja ei saa siihen minkäänlaista kontaktia. Kokonaisuus on tyhjänpäiväinen ja pitkästyttävä tekotaidepläjäys, joka saa melkein unohtamaan että Wim Wenders on joskus tehnyt kovinkin hienoja teoksia. Onko kyseessä oikeasti sama mies? Huh! Mielialani laskee kuin katolta pudonnut miekkonen.
