17-vuotias Sean (Lucas Black) joutuu kaahailunsa takia lähtemään joko vankilaan tai Japaniin. Luonnollisesti poika valitsee Japanin, missä hän asuu isänsä luona Tokiossa. Isä yrittää pitää Seanin kurissa, mutta pojan intohimo autoilua kohtaan pitää pintansa, ja pian ollaankin Tokion alamaailmassa opettelemassa driftaamista.
Juoni ei ole mitenkään mullistava, mutta miksi pitäisi olla? Tämähän on vain perusteellista aivot narikkaan-toimintaa vapaapäiville. Siis autot hajoavat, kipinät lentävät ja hyvännäköiset naiset kuikuilevat ruudun edessä. Itse pidän tällaisista aivottomista toimintapätkistä, sillä välistä elokuvan katsominen ilman mitään pohdintaa on todella rentouttavaa. Hurjapäät – Tokio Drift ei kuitenkaan ole mestarillinen elokuva edes aivot narikkaan-viihteenä.
Lucas Black ei tee kovinkaan hyvää roolia, ja välistä hänen esiintymisensä 17-vuotiaana on huvittuneisuutta herättävää luokkaa. Mies on turhan pökkelömäinen, eikä tuo hahmoonsa mitään mielenkiintoista. Muutkaan näyttelijät eivät ole mestariluokkaa, mutta Justin Linin ohjaus on melko hyvää. Elokuvassa on humoristinen sävy, ja ajokohtaukset on kieltämättä tehty tyylillä.
Hyviä puolia elokuvassa on erikoistehosteet. Autot ovat hienoja, ja räjähteet paukkuvat komeasti. Musiikkikin on kohtuullisen hyvää. Kyllä tämä allekirjoittanutta viihdytti, mutta mikään elämää suurempi elokuva Tokio Drift ei tosiaan ole. Juuri mikään osapuoli, näyttelijät, ohjaaja, käsikirjoitus, musiikki, ei tee täydellistä työtä, lukuunottamatta erikoistehosteita. Suosittelen, jos haluaa katsoa autoilutoimintaa aivot off-asennossa.
