The Expendables tuli elokuvamaailmaan kovalla ryminällä ja odotuksella. Huikealla näyttelijäporukalla varustettu elokuva antoi odottaa paljon ja vaikkei elokuva ihan kaikkia odotuksia täyttänytkään, oli se silti viihdyttävä ja toimiva elokuva. The Expendables 2 herätti vielä enemmän odotuksia, sillä näyttelijäkaartin kasvaessa mukaan oli saatu myös itse Chuck Norris. Mieleen muistuu vieläkin elokuvateatterissa kiertämään lähteneet ”se on pakko olla Chuck Norris”-kuiskaukset, kun Norris esiteltiin katsojalle elokuvassa. The Expendables jatkoi juonellisesti melko samalla linjalla kuin ensimmäinenkin elokuva, mutta elokuvan huumori pelasti paljon. Vanhan liiton toimintatähdet heittivät tuttuja one-linereita, joista osa nauratti jo huonoudellaan. Uusinta The Expendables elokuvaa kohtaan odotukset olivat ristiriitaiset – ensimmäiset kaksi elokuvaa eivät olleet mestariteoksia ja edelleen kasvanut näyttelijäkaartikin saattaisi tuottaa ongelmia. Puhumattakaan siitä, että mukaan oli hankittu nippu myös uudempia ”toimintatähdiä”.
The Expendables 3 alkaa lupaavasti; Barney Ross (Sylvester Stallone) ja kumppanit haluavat vapauttaa entisen The Expendables-tiimin jäsenen, veitsitaituri), sillä seuraavaan tehtävään tarvitaan apua. Toimintaa alkaa heti alusta ja katsojan odotukset nousevat. Vapautuksen jälkeen tiimi suuntaa kohti seuraavaa tehtävää; häikäilemättömän asekauppiaasta ja hänen toiminnastaan täytyy tehdä loppu. Kaikki sujuu liiankin hyvin, kunnes karu totuus paljastuu – Häikäilemätön asekauppias onkin itseasiassa Barney Rossin vanha tuttu [i]Stonebanks (Mel Gibson) . Tästä suunta onkin vain alaspäin, sillä Expendables tiimi saa pahasti turpaansa ja Caesar (Terry Crews) päätyy sairaalaan. Turpaansaaminen pistää myös Barneyn miettimään ja lopulta koko vanha jengi saa kenkää tiimistä.
Myöskään CIA ei ole tyytyväinen, joten CIA-agentti Drummer (Harrison Ford) antaa Barneylle vielä yhden mahdollisuuden. Alkaa uuden tiimin metsästäminen vanhan tutun, Bonabarten (Kelsey Grammer) johdolla. Mukaan tarttuu nippu uusia jäseniä ja kostoretki on valmis alkamaan. Mutta kuten sanonta ”laita lapsi asialle, mene itse perässä” osoittaa, ei hommat mene ihan putkeen. Barney on valmis suuntaamaan yksin kohti varmaa kuolemaa, mutta onneksi mukaan tarttuu sentään vielä vanha tuttu (jo kerran potkut saanut) tiimi, ja pienenä bonuksena vielä mukaan lyöttäytyy epätoivoisesti tiimiin haluava Galgo (Banderas) .
The Expendables-sarjan elokuvat eivät ole olleet käsikirjoituksen osalta mitään rakettitiedettä, vaan juoni on aina rakentunut melko löysästi ja yksinkertaisesti sen ympärille, että Stallone ja kumppanit saavat laittaa pahiksia turpaan oikein kunnolla. Kolmas elokuva jatkaa täysin samalla linjalla. Kostoretki-tarina on nähty useita kertoja aikaisemmin ja uudet hahmotkin ovat melko tuttuja toimintaelokuvista. Ohjauskaan ei ole ollut mitään maailmaa mullistavaa, mutta kolmannen elokuvan osalta ohjaus on tähän mennessä heikkotasoisinta. Melko tuntematon Patrick Hughes sai kunniaa ensimmäisestä kokopitkästä elokuvastaan, Red Hill, mutta The Expendablesista kehuja ei valitettavasti tipu. Toimintakohtaukset ovat pääsääntöisesti melko sekavia ja kuvaus ei muutenkaan ole kovinkaan vakuuttavaa. Hughesia on huhuttu The Raid-elokuvasta tehtävän jenkkiremaken ohjaajaksi, mutta näillä näytöillä moni ei miehelle pestiä kyllä antaisi.
The Expendables elokuvien kohdalla on aina kohistu ikärajoista. Kakkososassa kaikki oli Chuck Norrisin syytä ja nyt sitten Stallonen. Mutta elokuvan ongelmat eivät liity mitenkään ikärajaan. Eikä tälläisen ”pappojen kokoontumisajon” välttämättä tarvitsisi edes olla niin yltiöväkivaltaista verileikkiä, vaan ihan rehellistä ”tunti turpaan”-menolla toteutettua toimintaa. Kolmannen osan isoin ongelma on se, että ei ole oikein tiedetty, mitä halutaan tehdä. Nuoriso-osasto halutaan ajaa sisään omilla kohtauksillaan, mutta porukka saa turpaansa heti ensimmäisessä välissä. Pappaosasto on edelleen cool, mutta tähdille ei oikein ole löydetty sopivia rooleja ja ruutuaikaa. On suorastaan naurettavaa, että esim. Jason Statham jää niin vähälle ruutuajalle, vaikka mies on Stallonen ohella ollut elokuvasarjan tärkeimpiä hahmoja. Isoimpana ongelmana on kuitenkin elokuvan ”tyhjäkäynti”, joka tuntuu kestävän koko elokuvan ajan. Kunnollista kliimaxia ei missään vaiheessa saavuteta ja loppukamppailun kuvake on todella väsynyt ja heikko. Toimintaa toki on, mutta se on lähinnä tehosteleikkiä ja muuta turhanpäiväistä hyppelyä. Edelleen ”tunti turpaan”-periaate olisi vienyt elokuvan jo pitkälle.
Entäpä ne näyttelijäsuoritukset sitten? Stallone on Stallone, eikä tarjoa mitään uutta. Välillä mies yrittää syvällisesti miettiä asioita, mutta eipä siitäkään tule mitään. Statham, Snipes, Lundgren ja Couture hoitavat pienentyneet roolinsa varsin mainiosti ja heille olisikin toivonut isompaa roolia elokuvassa. Terry Crews, joka on ollut aikaisemmissa elokuvissa yksi hauskimpia hahmoja, jää nyt uskomattoman vähälle ruutuajalle. Pääsee hän kuitenkin kerran käyttämään sitä lempiasettaan, mutta siihen homma jää. Arnold on hyvässä vireessä ja miehen suorituksesta näkee sen, että hän osaa nauraa myös itselleen. On isoa sikaria, konekivääriä ja muita perinteisiä Arska-juttuja. Terveysongelmista kärsivä Jet Li jää jälleen statistikon rooliin, mutta koska miehen terveys ei ninjailua salli, niin roolin vähäisyys on ymmärrettävää. Elokuva olisi tosin kaivannut Lin kaltaista lähikamppailun mestaria, joka olisi tuonut elokuvaan hieman erilaisuutta ja ehkä hieman komeampia lähikamppailuja.
Uusista näyttelijöistä Snipes, Ford, Banderas ja Gibson hoitavat tonttinsa hyvin. Snipes on vireessä ja hänellekin olisi toivonut kyllä huomattavasti suurempaa roolia, sillä nyt mielenkiintoinen hahmo jää valitettavan vähälle ruutuajalle. Banderas näyttelee yli-innokasta Galgoa, joka ei osaa olla hiljaa. Ärsyttävä ja hermoille käyvä Galgo on hahmona melko mitäänsanomaton, mutta Banderas hoitaa roolinsa varsin pätevästi ja jääkin elokuvasta varmasti mieleen. Ikämies Ford käy välillä hieman murisemassa ja lopussa pääsee vielä mukaan toimintaankin. Mitään valittamista ei Fordin suorituksesta kyllä löydy, ammattilainen hoitaa roolinsa hienosti. Mel Gibson kuitenkin varastaa shown melko selvästi ja Stonebanks on hahmonakin elokuvasarjan parhaimmistoa. Gibsonin sopivan mielipuolinen elehdintä ja suoritus ovat ylivoimaisesti elokuvan parasta antia ja tasoero muihin nähden on melko selkeä.
Nuoriso-osasto jää pappojen jalkoihin melko rajusti. Kellan Lutz ja Glen Powell ovat niin mitäänsanomattomia, että katsojan täytyy elokuvan loppumisen jälkeen tarkistaa googlesta, että mitä kavereitä tyypit oikein ovat ja keitä he nyt näyttelivätkään. Victor Ortizkaan ei kovin paljon paremmaksi pistä, mutta jää sentään paremmin katsojan mieleen. Nuoriso-osastosta jää parhaiten kuitenkin mieleen se ”pakollinen” naisjäsen, Ronda Rousey, joka pistää varsin mallikkaasta pahiksia pataan, vaikka taistelukohtauksien toteutus olisikin vaatinut hieman tasokkaampaa viimeistelyä.
Lopulta voidaan sanoa, että The Expendables 3 on yksi vuoden suurimpia pettymyksiä. Elokuvan potentiaali on hukattu aivan täysin ja kakkososan hyväntuulinen huumori on jostain syystä heitetty kokonaan romukoppaan. Elokuvan toiminta ei ole tarpeeksi hyvää, jotta elokuva olisi hyvä toimintaelokuva, eikä huumoria ole tarpeeksi, jotta elokuva voisi mennä toimintakomediana.
Ensimmäinen The Expendables oli pappojen kokoontumisajo ilman turhempia lässytyksiä ja siitä on tultu valitettavan kauaksi. Toisen osan pelasti toimiva huumori ja Chuck Norris. Kolmatta osaa ei valitettavasti pelasta mikään, ei edes Mel Gibson. Jos neljäs osa vielä tehdään, täytyy Stallonen todella miettiä, mitä hän elokuvalta haluaa. Neljättä elokuvaa ideoidessaan hän voisi katsoa tämän kolmannen tekeleen, jotta tietää välttää samoja virheitä – eli periaatteessa koko elokuvaa.
