Pari kohtuullisen menestynyttä elokuvaa ohjannut ohjaaja päätti tehdä yksinkertaisen, kaikkia viehättävän tarinan ja siirsi sen [B]avaruuteen[/B] ja se kuorrutettiin erittäin suurella näyttävyydellä. Studion mielestä elokuva olisi valtava tappio, mutta toisin kävi: George Lucas tienasi valtavan summan ja kyseessä on klassikko, mutta onko kyseessä hyvä elokuva?
Aloitus esittää galaktisen Imperiumin ja sen toimintatavat: demokraattiseen hallintoelimeen kuuluva prinsessa Leia (Carrie Fisher) vangitaan tylysti ja vangitsemista johtava Darth Vader (David Prowse) on uhkaava, naamioitu hahmo painajaisista. Erinäisten sattumien seurauksena elokuvan sankari, nuori ja kirkasotsainen Luke Skywalker (Mark Hamill) lähtee pelastusretkelle ja Imperiumi antaa hänelle motivaatiota. Kyyninen salakuljettaja Han Solo (Harrison Ford) toimii kuljettajana ja hänen perämiehensä Chewbacca (Peter Mayhew) murahtelee ja taattua karismalämpöä ja ekspositiota Obi-Wan Kenobi (Sir Alec Guinness). Imperiumin tyrannian henkilöi jo mainittu Darth Vader ja tappavaa superasetta häikäilemättömästi hallinnoiva Grand Moff Tarkin (Peter Cushing). Luvassa on toimintaa, seikkailua ja hämmästyttävällä tarkkuudella aseensa hallitsevia Imperiumin naamioituja eliittipyssymiehiä.
Vaikka kuinka haluaisi katsoa ensimmäisen ja oikean ei mitkään linssit pysty peittämään todellisuutta: lopputulos ei ole hyvä. Dramaattisessa mielessä siis – teknisesti [I]Tähtien sota[/I] on erittäin korkeatasoinen ja vanhentunut kauniisti. Yksinkertainen, kaikille katsojille tavalla tai toisella tuttu tarina ei kuitenkaan ole heikkous, mutta sen toteutus on: dialogi suorastaan haisee ja ohjaustyö on melkoisen laiskaa. Onneksi John Williamsin sävellykset ovat ilmankin asiayhteyksiään upeita.
Yksinkertaiseen tarinaan George Lucas hankki tuoreita kasvoja. Mark Hamill nuorena ja siloposkisena on kuin mallikappale sankarista joka kehittyy koko elokuvan ajan. Harrison Ford toimittaa näppärän vastapainon yrmynä ja kyynisenä Han Solona joka peittää henkilökohtaisen sankarillisuutensa ahneeseen opportunismiin. Carrie Fisher ja Peter Mayhew jäävät harmillisen ohuiksi. Taatun karisman tuojaksi otettu Sir Alec Guinness kylläkin näyttää viimeisen päälle kärsivältä ja ymmärrettävää, sillä dialogin latteus on suorastaan piinaavaa ja varmaan tuplasti hänelle jonka pitää se sanoa.
Onneksi pahispuolella näyttelijäntyö on hallinnassa. David Prowse antaa uskomattoman olemuksen uhkaavalle Darth Vaderille ja James Earl Jonesin upea ääni antaa hänelle asianmukaista vankkuutta. Hammer-kauhujen vanha hapannaama näyttää pahiskyntensä olemalla äärimmäisen hyytävä ja karismaattinen Grand Moff Tarkin. Cushing ja Prowse muodostavat vahvan pahispohjan ja ilmiselvästi nauttivat työstään.
Olkoon teknisesti viimeistelty klassikko: lattea tarina ja pääsääntöisesti juuri ja juuri kelvollinen näyttelijäntyö pudottaa pisteitä rankasti. Paljon potentiaalia joka jäi hyödyntämättä ja vasta Lucasin astuttua syrjään ohjaajan ja käsikirjoittajan istuimilta kohosi taso todellisiksi klassikoiksi.
