Shyamalanin läpimurto, Kuudes aisti, on hienosti toteutettu elokuva kaikin puolin. Leffa lähtee liikkeelle vangitsevasti ja pitää napakan otteen loppuratkaisuun saakka. Psykologi Malcolm Crowe (Bruce Willis) kohtaa epämiellyttävissä olosuhteissa surkean ex-potilaansa, ja pian tapauksen jälkeen hän ottaa hoidettavakseen samanlaisen tapauksen: pienen pojan, joka näkee kuolleita ihmisiä. Juonenkäänteitä riittää, joskin keskivaiheilla pieni tylsistyminen uhkaa. Loppu on kuitenkin sen verran loistava, ettei tylsästä leffasta voi todellakaan puhua.
Leffa on toteutettu varsin hienosti. Se ei tarjoa sinänsä mitään uutta ja mullistavaa, mutta ohjaaja on paatuneena perfektionistina sitonut jokaisen kohtauksen yhteen tunnelmalliseksi, hillityksi kokonaisuudeksi joka miellyttää silmää – ja James Howardin hienon musiikin ansiosta myös korvaa (etenkin alkutunnari oli loistava). Näin kauhuleffoja tulisi toteuttaakin: painostava tunnelma ja hienosti toteutettuja kohtauksia, jotka pelottavat oikeasti. Ei mitään Tiedän mitä teit viime kesänä-tissikauhua.
Näyttelijät ovat melko hyviä. Haley Joel Osmentin roolisuoritus sulkeutuneena Cole Searina on elokuvan parasta antia, eikä pelkästään sen takia että näyttelijä oli vasta 12-vuotias. Toni Collette on epätoivoiseksi äidiksi myös mukavan tavallinen ja oiva ratkaisu rooliin. Bruce Willis hoitaa hommansa mukiinmenevästi, mutta ei ehkä ole aivan paras näyttelijävalinta. No, onhan se hyvä nähdä mies muuallakin kuin äksönleffoissa.
Kyseessä on kuitenkin pitkästä aikaa harvinaisen hyvä kauhuelokuva. Omanlaisensa tunnelma, kokonaisuutena hienosti toimiva toteutus ja loistava juoni takaavat leffan iskostumisen selkäytimeen. Kuudes aisti ansaitsee kaiken hypen mitä on saanut.
