Pääasia on että Syltty pääsee metsästämään sarjamurhaajaa jollakin verukkeella, joka on aivan henkilökohtaista.

23.7.2002 12:52

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:D-Tox
Valmistusvuosi:2002
Pituus:92 min

Kun meinaa kirjoittaa jonkintyyppisiä juttuja leffoista niin on tuhlattava rahojaan myös niihin ennakkoon huonoiksi ajattelemiinsa tapauksiin. Tässä yksi sellainen ja tuo ennakkoasetelma ei millään tapaa riikkoonnu leffan aikana.

Stallone tuntuu todellakin juuttuneen ala-arvoisiin toimintapläjäyksiin. D-Tox alkaa olla jo niin pohjalla, että alemmaksi pääsyyn tarvitaan jo lapiota. Leffaa katsoessa tulee mieleen nippu leffoja, joista on elementtejä on napattu mukaan. Otetaan Hohto, 10 pientä neekeripoikaa (aika rasistinen nimi tänäpäivänä), joku perusvankilapläjäys ja perussarjis -leffa ja keitellään soppa noista. Roolihenkilöt on esitetty täysin pintapuolisesti, pääasia on että Syltty pääsee metsästämään sarjamurhaajaa jollakin verukkeella, joka on aivan henkilökohtaista.

Sarjamurhaaja inhoaa poliiseja ja haluaa maapallolle viidakon lait. Kaikki poliisit pitää siis tappaa. Sarjis tappaa Syltyn vaimon ja tästä saadaan ainekset henk. koht. toimintaan. Syltty ajautuu deekikselle ja kolmen kuukauden ranneliikkeen jälkeen työkaveri passittaa ukon D-Tox nimiseen poliiseille tarkoitettuun katkaisuparantolaan, joka on entinen sotilaallinen komentokeskus varsin arktisen tuntuisessa ympäristössä. Poliisien tappaja on tietysti soluttautunut mukaan hoitolaan ja alkaa pistämään porukkaa hengiltä. Kaikkia epäillään ja Syltty yrittää saada kylmäveristä tappajaa kiinni.

Leffa on tylsä, jossa ainoa jännitys on oikeastaan murhaajan selviäminen. Onko tuollakaan niin suurta väliä kun homma ei toimi sitten yhtään. Syltylle, joka joskus on ollut kova sana, soisi kyllä uuden tulemisen tai alkaisi ukko tekemään jotain aivan muuta kuin näitä ö-leffoja.

Arvosteltu: 23.07.2002

Lisää luettavaa