Nuori, omaleimainen ja viaton tyttö huomaa muuttuvansa pinnalliseksi, toisten kartoittaman tien kulkijaksi suurkaupungin sykkeessä. Muotimaailman ilkeistä malleista ja muotilehtien päätoimittajista kertova Paholainen pukeutuu Pradaan (The Devil Wears Prada, 2006) onnistuu kiertämään hienosti kaikki kliseeansat, kiitos Lauren Weisbergerin romaanin, jonka pohjalta Aline Bosch McKenna on kirjoittanut hyvin nasevaa irvikuvaa muotialan turhamaisista työntekijöistä.
Anne Hathaway esittää nuorta Andy Sachsia, joka saa avustajan paikan arvostetusta Runway-lehdestä, jota johtaa jääkuningattareksi haukuttu Miranda Priestley, jonka korkokengissä kävelevä Meryl Streep tekee pikkumaisuudesta ja turhamaisuudesta yhden naisen esityksen. Ruskeatukkainen Hathaway ei ole osoittanut suuren elokuvanäyttelijän lupausta, mutta hän on onnistunut löytämään tiensä suurten tähtien joukkoon. Aikaisemmin Hathaway työskenteli Julie Andrewsin kanssa Prinsessapäiväkirjoissa.
Kauniita vaatteita
Streepin ja Stanley Stuccin roolisuorituksessa on pähkinänkuoressa ne tekijät, jotka tekevät hyvän käsikirjoituksen lisäksi Pradasta menestyjän – heidän hahmonsa ovat tuttuja, muttei stereotyyppisiä. Vaikka Miranda Priestley onkin julma työnantaja, Streep ammentaa julmuutensa hämäävästä suloisuudesta. ”Siinä kaikki”, hän ilmoittaa ohimenevästi käskiessään alaistaan tekemään moraalittomia tai mahdottomia tehtäviä.
Tällaista elokuvaa ei myöskään voi ohjata kuka tahansa. Ohjaaja David Frankel on ollut tietoinen naisten sielunelämästä, kauniista vaatteista ja komediasta jo ohjatessaan Sinkkuelämää-sarjaa. Paholaisella onkin hauska ja hyvä sydän, jonka jokainen sykäys tuo katsojalle hymyn tai pienen kyynelen silmään. Vakavaa aikalaiskritiikkiä on turhaa etsimällä etsiä, Prada on loppujen lopuksi aika viaton kuvaus menetetystä inhimillisyydestä.
nimimerkki: Martin van Wetten
