Reggie Dwightilla, joka myöhemmin otti nimekseen Elton John, ei ollut kovin helppo lapsuus. Hänen vanhempansa olivat hyvin kylmiä ja etäisiä, ainoastaan mummi osoitti jonkin verran välittämistä. Reggie kuitenkin löytää lohtua ja rohkeutta musiikin soittamisesta, mutta saa pian huomata, että artistin ura ei ole helpoin tie, samaan aikaan hän alkaa löytää omaa seksuaalista identiteettiään…
Tiesin ennen elokuvan katsomista Elton Johnista hyvin vähän, oikeastaan lähinnä, että hän on suosittu muusikko ja että on tehnyt Leijonakuninkaasta tutun biisin ”Can you feel the love tonight”. Olin siis hyvin kiinnostunut Rocketmanistä myös siinä mielessä, että halusin tutustua paremmin Elton Johnin tunnettuihin elämänvaiheisiin. Ja pakko sanoa, että yllätyin jopa siitä, miten paljon pidin elokuvasta. Odotin elokuvan olevan hyvä, mutta se olikin mielestäni tosi hyvä. Pidin paljon monien näyttelijöiden roolisuorituksista, elokuvan tarinankerronnasta ja siitä, että suurimman osan ajasta elokuva oikeasti tuntui synkältä. Dexter Fletcher teki hyvää työtä ohjatessaan tämän elokuvan. Kuten sanoin, pidin paljon elokuvan tarinankerronnasta. Elokuvan alussa Elton John menee katkaisuhoitoon, ja kertoo siellä tarinansa. Välillä kohtausten välissä palataan katkaisuhoitopaikkaan, missä nykyinen Elton kommentoi tapahtuneita asioita. Tarinankerronta on samantyyppistä kuin Forrest Gumpissa, mitä pidän siis hyvänä asiana, se sopii myös tähän elokuvaan. Fletcher on osannut ohjata tämän tarinan kerronnan hyvin, ja on osannut myös ohjata näyttelijöitä mallikkaasti, sillä melkein kaikki näyttelijäsuoritukset ovat hyvinkin onnistuneita.
Aikuista Elton Johnia näyttelee tässä elokuvassa Taron Egerton, joka suoriutuu oikein hyvin. Hän onnistuu tuomaan hyvin esille Elton Johnin erilaisia tunteita, kuten samaan aikaan vihaa ja surua joissain kohtauksissa, ja joissain kohtauksissa kaipuuta ja ikävää, onneksi myös joissain kohtauksissa Egerton pääsee myös hymyilemään roolissaan. Egertonin näyttelystä ei aisti teennäisyyttä, vaan hänen kohtauksensa tuntuvat uskottavilta, esimerkiksi kohtauksessa, missä Elton John menee tapaamaan isäänsä vuosien jälkeen, ja pettyy siihen, miten hänen isänsä ottaa hänet vastaan. Kit Connor ja Matthew Illesley taas näyttelevät Elton Johnia nuorempana, hyvää työtä hekin tekevät, vaikka he eivät samalla tavalla jääneetkään mieleen kuin Egerton aikuisena Elton Johnina, mihin käsikirjoituskin voi vaikuttaa. Jamie Bell on myös hyvä Bernie Taupinina, joka on Elton Johnin läheinen ystävä edelleen, vaikka heillä olikin välillä etäisiä aikoja, kuten elokuvasta opimme. Samoin Richard Madden näyttelee hyvin John Reidiä, joka on jonkin aikaa Elton Johnin mielitietty, ja jonka kanssa he myös harrastavat seksiä yhdessä kohtauksessa. Myöhemmin Reidistä tulee Elton Johnin manageri, ja alkaa näyttää enemmän ahnetta ja itsekästä puoltaan. Pidin myös kovasti Gemma Jonesista, joka näytteli Elton Johnin mummia, Ivyä. Jonesin olemus roolissaan tuo elokuvaan pientä toivoa, sillä Elton Johnin ollessa pienenä Ivy-mummi tuntuu olevan ainoa, joka avoimesti rohkaisee ja tukee Elton Johnia hänen elämässään.
Kaksi näyttelisuoritusta nousivat kuitenkin minun silmissäni ylitse muiden. Toinen suosikeistani oli Bryce Dallas Howard, joka näyttelee Elton Johnin äitiä nimeltä Sheila. Howard tekee voimakkaan roolisuorituksen tässä elokuvassa, hänen hahmostaan ei pahemmin aisti lämpöä ja äidillistä rakkautta, vaan enemmänkin kylmyyttä ja ehkä ennen kaikkea välinpitämättömyyttä poikaansa kohtaan, paria kohtausta lukuunottamatta. Sheila pistikin miettimään, että oliko Elton John epätoivottu lapsi, sillä jo Elton Johnin lapsuudessa Sheila oli kovin kylmä äiti. Uskon, että Sheila rakasti lastaan sisimmässään, mutta oli itse niin onneton, ja siitä, tai jostain muusta, syystä ei osannut näyttää rakkautta pojalleen. Howardin lempikohtaukseni elokuvasta on se, missä Elton John tunnustaa hänelle olevansa homoseksuaali. Tässä kohtauksessa aistii vahvasti, miten Howard on onnistunut tekemään hahmostaan aidosti välinpitämättömän oloisen. Steven Mackintosh on toinen suosikkinäyttelijäni tästä elokuvasta, hän näyttelee tässä Elton Johnin isää nimeltä Stanley. Mackintoshin pääsee hyvin hahmonsa sisään, ja tuo olemuksellaan monissa kohtauksissa esiin Stanleyn kylmyyden ja välinpitämättömyyden poikaansa kohtaan, ja on oikeastaan jopa Sheilaa kylmempi. Stanley ei tunnu osaavan yhtään tunteiden ilmaisua. Hänen mieleenpainuvin kohtaus oli se, missä Elton John tapaa vuosien jälkeen isänsä, mutta pettyy ja tulee surulliseksi, kun hänen isänsä ottaa hänet varsin neutraalisti vastaan, ja näkee isänsä olevan paljon onnellisempi uuden perheensä kanssa. Tämän kohtauksen aikana jäin miettimään, että ehkäpä Stanley oli silti onnellinen nähdessään poikansa pitkästä aikaa, mutta hän ei sitä osannut näyttää syystä tai toisesta. Kuka tietää?
Elton Johnin musiikkiakaan en ole hirveästi aiemmin kuunnellut, mutta tämän elokuvan kauniiden jälkeen totesin, että pitääpä kuunnella enemmän Elton Johnin musiikkia jatkossa. Rocketman oli kyllä mielestäni hyvin vaikuttava elokuva, joka kertoi mielenkiintoisella tavalla Elton Johnin elämästä, ja oli ajoittain hyvinkin ahdistava, synkkä, ja surullinen, mutta toisaalta välillä elokuvassa oli myös iloisia hetkiä. Lämmin suositus tälle!
