Kill Bill vol. 1 tuli tsiigattua leffassa, eikä tuon henkeäsalpaavan kostotarinan tenho kaikonnut uusintakatselussa lainkaan – päinvastoin. On sanomattakin selvää, ettei jatko-osan elämä ole helppoa, jos ensimmäisestä tykättiin; odotukset ovat sellaisella tasolla, ettei mikään maanpäällinen leffa kykene niitä täyttämään… Kill Bill vol. 2 ei siis ilmeisesti ole tästä maailmasta ollenkaan.
Lähtöasetelmaa on turha lähteä selittämään, sillä filmi jatkaa oitis siitä, mihin aloitusosa jäi. Koomasta vastikään heräillyt Morsian (Thurman) matkaa autollaan Billiä (Carradine) lahtaamaan, mutta muistaa pysähtyä ensin tämän kätyrien luona. Tappolistassa ovat myös Billin veli Budd (Madsen), sekä yksisilmäinen megabitch Elle Driver (Hannah).
Kill Billin kaksi osaa ovat tyyleiltään tyystin erilaiset, vaikka käsis oli aluksi yhtenäinen. Siinä missä ensimmäinen oli hengästyttävän hieno viihdepläjäys, puhdas kostotarina vailla sen kummempia motiiveja, Vol 2 porautuu syvemmälle. Se keskittyy enemmän hahmoihinsa, antaa vastauksia ja on paikoitellen – niin ihmeellistä kuin se onkin – jopa koskettavaa katseltavaa. Laajasta tunneskaalasta huolimatta Tarantino ei onneksi ota leffojaan liian vakavasti, vaan muistaa tehdä kaiken pilke silmäkulmassaan. Juuri oikeassa määrin säännöstelty vino huumori saikin Pingun hekottamaan ääneen useita kertoja.
Eeppistä legendaa ryydittää eteenpäin komeiden visuaalisten kikkojen lisäksi upea soundtrack, joka ulottuu Johnny Cashista Ennio Morriconeen saakka. Ilmassa on muutenkin yhä enemmän Leonemaista länkkärifiilistä. Taistelut tapahtuvat edellistä osaa pienemmässä mittakaavassa, mutta kaksinkamppailut ovat silti mieletöntä katseltavaa. Väkivalta ei ole enää niinkään veristä, vaan leffa pelaa pitkälle nyt psykologisilla peloilla. Kill Billin maailmassa on kyllä omia pikku kummallisuuksiaan, mutta ne vain parantavat fiilistä…
Thurman vetää roolinsa jälleen isolla tunteella, olihan mimmi käsikirjoituksessakin tärkeä tekijä. Hienon remmin huomattavin roolisuoritus on kuitenkin nimiroolin duunanneella David Carradinella, joka ehdittiin leffaympyröissä jo unohtaa täysin. Häiskähän veti loistoroolin!
Vaikka Kill Bill onkin myös syvä kumarrus monille Tarantinon esikuville, katsojan ei tarvitse tuntea noita leffoja välttämättä ollenkaan nauttiakseen tästä filkasta. Hyvänä esimerkkinä toimii Gordon Liun esittämä Kung-fu-mestari Pai Mei, jonka tuittupäisyys kykenee viihdyttämään myös meitä, jotka emme White Lotus-leffoja ole nähneet.
Yleensä en uskalla jakaa leffalle täysiä pojoja tuoreeltaan, mutta Kill Bill vol. 2:n suhteen ei tarvitse pelätä. Kokonaisuutena tarkasteltuna molemmat leffat ovat ehtaa Tarantinoa, eikä tällaisesta paketista voi kuin pitää. Äärimmäisen viihdyttävää, nerokasta ja jopa liikuttavaa. Upeaa.
