Solondz osaa nähtävästi kuvata ihmisiä moniulotteisella tavalla. Tästä kertoi jo hauskasti kerrottu pläjäys Tervetuloa nukketaloon, jossa seitsemäsluokkalaisen tytön ajatuksiin sukellettiin raikkaasti. Ohjaajan seuraava tekele Onni onnistuu kuvaamaan yksinäisiä ja säälittäviä henkilöitä vähintäänkin yhtä etevästi: ihmiselo on kurjaa, kaikilla menee huonosti ja vain katsojalla on hauskaa.
New Jerseyssä asuu kasa siskoja, joiden elämässä on jotain vikaa. Vanhemmat ovat eronneet. Trishin (Stevenson) psykiatrimies (Baker) on pedofiili. Psykiatrimiehen nörttipotilas (Hoffman) kuolaa ja fantasioi toisesta siskosta (Boyle). Kolmas sisko (sympatiapointsit keräävä Adams) ei löydä koskaan itselleen elämänkumppania. Tässä vaiheessa katsojalle lienee jo selvää että titteli on sarkastinen.
Onni on niitä leffoja, joissa nauraa pyydellen samalla anteeksi. Sen hahmojen kohtalot on kuvattu niin julmalla tavalla, ettei voi kuin hihittää ja tuntea itsensä siten huonoksi ihmiseksi. Pedofiilitarina on kuitenkin jo sen verran rankka, ettei hymy enää nouse suunpielille. No, hyvä niin, ettei sorruta liiallisuuksiin sen mustan huumorin kanssa.
Näyttelijät ovat lähes poikkeuksetta helmiä. Muun muassa Adams on uskottava heiveröiseksi, elämän hylkäämäksi Joyksi, joka ei osaa laulaa hyvin. Hoffman tekee tässäkin leffassa loistavan roolisuorituksen säälittävänä nörttinä. Herkullisia sivuhahmoja on runsaasti.
Leffa katsoo ihmisen sisälle realistisella, raa’alla ja hillittömän hauskalla tavalla. Kun kamerankäyttö ja ulkoasukin ovat harvinaisen bueno, on tämä pläjäys jo lähellä mestariteosta. Juujuu, Onni on ylipitkä, mutta aika kuluu sukkelaan. Näin kiehtovia ihmisakvaarioita ei näe usein.
