Miksi? Tämä on kysymys, jota on heitelty ilmaan, kun viidennettä Alien-elokuvaa on sorvattu 15 vuoden ajan. Koska kyseisen elokuvan tekeminen on mahdollista, kuuluu vastaus. Nyt tuo projekti saapuu elokuvateattereihin nimellä Prometheus, ja se on Alien-esiosa – paitsi silloin, kun se ei ole. Useimmiten kyseessä on nimittäin täysin omilla jaloillaan seisova elokuva, jolla on esittää katsojalleen ponnekas kysymys: miksi? Miksi olemme olemassa, ja miksi tämä kysymys on selvittämisen arvoinen? Koska totuuden etsiminen on mahdollista, kuuluu vastaus. Prometheus-nimisen avaruusaluksen 17-henkinen miehistö on lähempänä vastauksen löytämistä kuin kukaan aiempi ihminen, kun erillään vaikuttaneista muinaisista sivilisaatioista löytyy yhteneväinen tähtikartta. Kaukaisella taivaankappaleella selvitelläänkin pian piinaavasti olemassaolon tarkoituksia ja merkityksiä.
Prometheus on äärimmäisen hyvä katselukokemus, joka kuitenkin onnistuu jättämään huonon maun suuhun. Prometheus-elokuvaa voisikin helposti verrata Prometheus-alukseen: matka on uljas, harvinaislaatuinen ja kiehtova, mutta loppu on kehnonpuoleinen. Teknisesti elokuva on fantastinen, se on vuorattu erinomaisilla näyttelijäsuorituksilla, ja läsnä olevat teemat ruokkivat mielikuvitusta. Leffan puikoista löytyy Ridley Scott, joka ensimmäisellä Alien-elokuvalla ja Blade Runnerilla muutti tieteisfiktion kentän entistäkin kunnianhimoisempaan suuntaan. Nyt Scott palaa ohjaajanpäiviensä alkuajoilta tuttuun genreen, ja hänen komennossaan Prometheuksen vakaata lentoa ei voi kuin ihailla. Scott osaa nautiskella jylhistä kuvista, on sitten kuvattu luonnontaustaa vasten, studion lavasteissa, tai luotu digiajan ihmeillä. Leffa syyllistyy usein tummiin värisävyihin, mutta mittaviin lavasteisiin yhdistyvä CGI-jälki on huiman kaunista.
Joku voi olla pettynyt siihen, ettei tämä Alien-universumiin sijoittuva elokuva ole erityisen pelottava. Esimerkiksi Prometheus on aluksena tilavampi, puhtoisempi ja valoisampi kuin ensimmäisen Alien-elokuvan Nostromo. Toisaalta Prometheus ei mielestäni ole kauhuelokuva, eikä se ole itsessään huono asia. Kahdeksannessa matkustajassa kauhu alkoi viritä, kun Nostromon miehistö ajautui sivupoluille. Prometheuksen kyydissä kaikki sen sijaan menee enemmän tai vähemmän odotusten mukaan: ihmiskunta saapuu olemassaolonsa syyn äärelle, ja jännitys on entistä psykologisempaa. Paljastuvat asiat voivat olla karmeita, mutta kun ollaan ihmiskunnan alkukipinän lähteillä, onhan sitä eteen päin puskettava vaikka väkisin. Elokuvassa onkin monella tapaa kyse luojan ja luodun välisestä kohtaamisesta, jossa sekoittuu kunnianosoitus ja oma kunnianhimo. Tällaisella merkittävien ideoiden korkealentoisella ja taidokkaalla pyörityksellä elokuva pitää varmaotteisesti katsojaa jännityksen vallassa kahden tunnin ajan.
Ikävä kyllä Scott on teknisestä näppäryydestään huolimatta käsikirjoituksen armoilla. Elokuvaa luotsasi uusien polkujen suuntaan Damon Lindelof, jonka edellisessä kirjoitusurakassa Lostissa käytetyt keinot ovat valitettavan läsnä. Lindelof kyllä pysyttelee loitolla vanhan toistamisesta ja antaa sarjassa tilaa uusille ajatuksille, mutta hän ei halua kertoa, mitä nuo ajatukset kokonaisuudessaan ovat. Voikin olla, ettei katsoja lähde elokuvan parista yhtään viisaampana kuin pimeän salin syliin astellessaan. Kaikki ydinvastaukset jäävät potentiaalisen jatko-osan käsiteltäväksi. Lindelof ei tarjoa edes vihjauksia tai pienen pientä tyydytyksen ja spekuloinnin aihetta, vaan itsepäisesti pitää korttinsa salansa. Niinpä elokuvan lopullinen anti jää taitavasta kysymyksenasettelusta huolimatta kovin mitättömäksi. Yksityiskohdat jäänevät avoimeksi mahdollisesta jatko-osasta huolimatta, sillä loppu marssii ylpeästi kohti uusia polkuja.
Vaikka lopputulema onkin pettymys, ei Prometheus ole missään tapauksessa susi. Sillä on erinomaisen ohjausjäljen ja kiehtovien teemojen lisäksi tarjoilla kahden tunnin ajan rautaisia näyttelijäsuorituksia. Noomi Rapace perii Sigourney Weaverin kykeneväisen naissankarin viittaa, hyytävän kaunis ja kylmätunteinen Charlize Theron vahtii Alienista tutun hämäräperäisen Weyland-yhtiön etuuksia, vain maininnan verran mukana oleva Guy Pearce muistuttaa heti olevansa pätevä valinta mihin tahansa rooliin, Logan Marshall-Green sopeutuu erinomaisesti tähtikaartiin, ja myös lämminhenkisyyttä ja kovakuorisuutta yhdistävä Idris Elba vakuuttaa jälleen.
Ansaittu huomionvarastaja on kuitenkin Michael Fassbender. Androidihahmoistaan tunnettu leffasarja on valinnut täydellisen näyttelijän pakollisen koneihmisen rooliin. Fassbender hallitsee suorituksessaan niin pienet nyanssit ihmisyyden rajalta kuin kevyesti häiritsevän yleisen empatiattomuuden, mitä sieluttomalta ihmiskopiolta voi odottaa. Fassbender yksinkertaisesti hallitsee elokuvaa, joka saa androidistaan irti herkullisia asioita olleessaan lähempänä ihmisyyden syvintä olemusta kuin mikään muu osa sarjassa. Toisaalta muiden hahmojen kautta tehty satunnainen lisäselvitys elokuvan ydinteemoihin tuntuu väkisin lisätyltä. Ero elokuvan normaaliin laserintarkkaan etenemiseen on selkeästi nähtävissä, sillä nämä kömpelöt hahmotarinat on sullottu mukaan lekan motorisella hienovaraisuudella. Lisäksi monet hahmoista toimivat kohtuuttoman irrationaalisesti ollakseen ihmiskunnan tärkeimmän tutkimusretken jäseniä. Kaikkein terävimmillään elokuva onkin yksinkertaisesti esitellessään ajatuksiaan suoraan katsojalle sen sijaan, että hahmot pohtisivat asiaa keskenään.
Prometheus onkin ennen kaikkea armottomasti suoraan katsojaa haastamaan tarkoitettua scifiä. Se ei ole kunnolla kauhua tai toimintaa, kuten muut Alien-elokuvat. Jonkin verran liipataan trillerin tai draaman suuntaan, mutta jos leffalle haluaa määrittää toisen päägenren scifin lisäksi, on seikkailu mielestäni ainoa mahdollinen valinta. Kyseessä on nimittäin merkittävä taival kaikkein suurimman arvoituksen selvittämiseksi. Tätä tukevat myös Mark Streitenfeldin musiikkivalinnat. Ne ovat kyllä ajoittain suureellisia ja kovaäänisiä, mutta ydinhetkinä sävellyksestä jää mieleen uteliaisuutta henkivä tunnelmallisuus. Kuten millä tahansa seikkailulla, on itse matka merkittävin. Lopputulos voi olla pettymys, mutta reissu on silti ehdottomasti koettava. Prometheus on ajoittaisista ilmakuopista huolimatta huomionarvoinen lisä Alien-mytologiaan.
