Läpi historian elokuvantekijöillä on ollut into tunkea suurkaupungin kaduille erilaisia petoja. Milloin dinosauruksia, milloin godzilloja. New York on ollut aina petojen ykkösmatkakohteita, eikä Dinot New Yorkissa tee poikkeusta muuten kuin esittämällä saurusseikkailijat värikkäinä ja empaattisina kaikkien kavereina.
Dinot New Yorkissa on samalla yksi häikäilemättömimmin ajoitetuista piirrosfilmituotannoista. Tuskin Spielbergin Jurassic Park oli ehtinyt elokuvateattereihin, kun saman herran lyhytikäiseksi jääneen Amblimation-yhtiön dinoanimaatio syöksyi samalle polulle karjaisten “We’re back!”. Spielbergin ryhmä todennäköisesti ajatteli, että kun dinosaurusbuumi oli jo synnytetty, voisi markkinoille pukata mitä vain. Vaikkapa lastenkirjaan pohjaavan ja sisällöttömyyttä puhkuvan leffan, jossa linnunpoikanen putoaa pesästään vain jotta pääsisi kuulemaan golfaavan dinosaurusherrasmiehen tarinan. Tie herrasmiesgolffariuteen on vaatinut mm. Jay Lenon äänellä puhuvan alienin ja hänen ihmeelliset aivoriihimuronsa. Sekä tietenkin ylvään mission lähettää dinosauruksia nykyaikaan, koska lapset haluavat hengata oikeiden dinosaurien kanssa. Niin, kukapa meistä ei olisi unelmoinut törmäävänsä kadulla siniseen Triceratopsiin, jonka lempiruokaa ovat hodarit?
Hodareita popsivien kasvinsyöjien lisäksi muukin kuvitus on katsojan aliarviointia. Pieni lapsikin tietää, että T-Rexillä on eturaajassaan vain kaksi kynttä, eikä kolmea, kuten nyt päähahmo Rexillä. Vastaavasti Dweeb esitellään epähuomiossa Apatosaurukseksi, vaikka aikomus on ollut tehdä hänestä (rimpula) Parasaurolophus. Pterodactyl-naaras Elsa keskittyy koko leffan ajan vonkaamaan Rexiä. Jatko-osaa Elsa, kohtalokas lentosisko & Tyrannosaurus Sex ei kuitenkaan koskaan tehty. Hudson Talbottin kirjan muista päähahmosta on sysätty sivuun se oikea Apatosaurus, Stegosaurus sekä selkeästi liikaa pahisraptoria muistuttanut Deinonychus.
James Horner on taikonut mukaan pari toimivaa sävellystä, mutta Rexin/John Goodmanin tulkkaama ja varmaan hitiksi aiottu Roll Back the Rock (to the Dawn of Time) ei lukeudu noihin onnistuneisiin musiikkihetkiin. Sopivan lyhyen leffan parhaat hetket tarjoilee, hieman yllättäen, pelle nimeltä Stubbs. Martin Shortin äänellä tilittävä klovni ei kuitenkaan pelasta kokonaisuutta, joka keskittyy motiivittomana hautaamaan itseään hodareihin ja JP-viitteisiin.
