Mitä on tapahtunut sitten Murskaajan? Mihin on hävinnyt se Dirty Harry, joka tästä leffasarjasta katsomisen arvoisen tekee?
Käsittämättömällä tavalla Clint Eastwoodin itsensä ohjaama neljäs Dirty Harry-filmatisointi tuntuu menettäneen kaiken katsomisen arvoisen verrattuna aiempiin osiin. Entinen nerokkuus on korvattu väsyneellä juonella ja vielä väsyneemmällä Callahanilla. Vanha kunnon actionmies näyttää varjolta entisestä, ja se kuulu Vaisto isolla Veellä on kadonnut vuosien saatossa. Oikein harmittaa, että tämä on menty tekemään.
Leffan ainoa toimiva osa ja johdatteleva oljenkorsi on idea raiskatun naisen kostosta, joka pistää katsojan pohdiskelemaan, kuinka pitkälle rikoksen uhri saa kostossaan mennä. Ajatus on hyvä, mutta toteutus surkea. Tämän huteran juonen ympärille on sitten ripoteltu lähinnä huonoja kliseitä, joita en olisi uskonut tähän leffasarjaan juurikaan kuuluvan. Mm. Clintin käymä ajelu palavalla autolla ei lisännyt elokuvaan mitään oleellista, ja se olisi voitu säästää johonkin kaupallisempaan huttuun.
Elokuvassa Callahan joutuu pakkolomalle poliisinvirastaan, ja toinen toistaan säälittävämmät rikolliset yrittävät lahdata häntä. Kaiken huipuksi Harryn lemmikkikoira Läskipäällä (tämäkin vielä!) yritetään kerätä jonkinlaisia sympatiapisteitä. Koiraa ulkoiluttaessaan Eastwood näyttää vanhemmalta kuin nyt yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin.
Tylsää loppuratkaisua tuskin jaksaa katsoa, mutta ei tämä silti ole aivan huonointa kökköä. Alussa koetaan parhaat hetket Callahanin ratkaistessa kahvilan ryöstöä kunnon action-meiningillä. Legendaksi muodostuneesta ”Go ahead, make my day”-lauseesta heruu jo pelkästään puoli tähteä elokuvalle. Paljoa enempää niitä ei ikävä kyllä tulekaan. Täytyy vain toivoa, että leffasarjan viimeisessä osassa Smith, Wesson ja Harry ovat paljon, paljon terävämmällä tuulella.
