Tohtori Thorndyke (Mel Brooks) nimitetään psykiatrisen hoitolaitoksen uudeksi johtajaksi: hänen edeltäjänsä on kuollut vastikään epäselvissä olosuhteissa. Uudessa pestissä tohtoria itseään vaivannut korkeuskammo voimistuu, ja sitä ryhtyy hoitamaan hoitolaitoksessa työskentelevä Thorndyken entinen opettaja, professori Lilloman. Osa työntekijöistä suhtautuu vihamielisesti uuteen johtajaansa, ja tämä alkaa päästä selville hoitolaitoksessa vallitsevista kummallisuuksista. Lopulta liikematkalla tohtori joutuu häneen kohdistuvan salaliiton uhrina pakenemaan ja selvittämään lopullisen totuuden asioista.
Mel Brooksin Korkeuskammo tunnetaan ennen muuta Hitchcock-parodiana, mutta kuten elokuvan juonesta huomaa, se olisi helposti kuviteltavissa ilman parodian häivää myös Hitchcockin oman elokuvan lähtökohdaksi. Toki Korkeuskammossa on myös mysteerijuonen lisäksi muutakin, ja erityisesti tyylillä yliampuvista tilanteista sekä muista kreisikomediaelementeistä elokuvan tunnistaa Mel Brooksin työksi.
Alfred Hitchcockin keskeisten töiden (Vertigo, Vaarallinen romanssi, Psyko, Linnut) tunteminen takaa parhaimman viihtymisen Korkeuskammon parissa. Tarkempi perehtyminen paljasti viittauksia olevan huomattavasti olettamaani enemmän, mutta viittausten tunnistus ei lopulta ole Korkeuskammon tärkein ydin. Vaikka Hitchcock-tietämystä ei olisi, Korkeuskammo tarjoaa hauskan ja juonellisesti sujuvan komedian sopivilla jännitysmausteilla. Brooks ei hiero tai alleviivaa tekemiään viittauksiaan katsojan naamaan (“Katso, katso! Tässä viittaan Hitchcockiin, tunnistatko alkuperäisteoksen?”): viittauksista tietoinen katsoja voi hymähtää oivallukselleen, mutta kohtauksesta sekä juonen etenemisestä nauttimiseen ei tarvita Hitchcock-elokuvien osaamista ruutu ruudulta.
