Yhdestoista uhri on juuri kengitetty lopullisesti. January Maniksi ristitty numero-obsessoitunut sarjamurhaaja riehuu vielä vapaalla jalalla, jättäen puolivillaisia vinkkejä olemassa olostaan. Apuun ei kutsuta Frank Drebiniä, vaan hänen hienostuneempi kollegansa Nick Starkey, joka on ollut hyllytettynä virastaan aikaisempien mokailujensa takia, mutta nyt, tilanteen pakottamana, hän on ainoa, joka voi ratkaista tämän omituisen mysteerin.
Onnistuneella käännösnimellä (viitannee kuuluisaan horoskooppimurhaajaan) siunattu Murha neitsyen merkeissä on tasokkaan näyttelijäjoukon tekemä puolivakava hurvittelu, jonka suosio jäi pienen marginaaliyleisön vaalittavaksi. Suurimman osan mielestä elokuva nimittäin on täyttä roskaa. Itselläni on henkilökohtainen suhde elokuvaan ja sen näkeminen tuo mukanaan tunnelmia menneiltä ajoilta. En siis pysty suhtautumaan kokonaisuuteen kovin kriittisesti.
January Manin innoittamana tutustuin loistavaan Kuuhullut elokuvaan, koska halusin tietää millainen on tämän kirjoittaneen John Patrick Shanleyn Oscar-palkittu teksti. Samoin Kevin Kline diggailuni alkoi tästä elokuvasta, jonka ansiosta löysin uusia suosikkeja Kline-leffojen joukosta. Näitä olivat mm. Kala nimeltä Wanda, Sisärengas, Grand Canyon ja Ollako vai eikö olla.
Irlantilaisohjaaja Pat OConnor ankkuroi itsensä Hollywoodin samoihin aikoihin oman poikamme Harlinin kanssa. Rennyn tavoin hänkin löysi Jenkeistä näyttelijättären vaimokseen. Tosin erona on se, että OConnor on edelleen Mary Elizabeth Mastrantonion kanssa yhdessä. He muuten löysivät toisensa juuri tämän leffan kuvauksissa. Lieneekö Mastrantonion topless-kohtaus polttanut ohjaajan silmät?
Joka tapauksessa OConnor pitää huolen siitä, että lopputuloksena on hyvin epähollywoodimainen elokuva. Tarinan rikosjuoneen ei suhtauduta kaikella vakavuudella, mutta toisaalta huumorikaan ei ole niin suoraa ja nauruhakuista, mihin yleensä on totuttu. Mistään perinteisestä mustanhuumorinkukastakaan ei voida puhua. Tietyllä tapaa elokuva näyttää päättömältä koohotukselta, joka sisältää vahvoja farssimaisia piirteitä, mutta on siinä myös yhtenäisyyttä, selvää juonikehittelyä unohtamatta. Monipiirteinen tai -ulotteinen sanoisin, joku toinen luonnehtisi kenties sekavaksi.
Murha neitsyen merkeissä ei ole kertakäyttökomediaa, päinvastoin, sen voima ja kiehtovuus kasvaa uusien katselukertojen myötä. Henkilögallerian laaja kirjo ja juonikuvioiden kulmikkuus vaativat jonkinasteista paneutumista. Elokuvasta olisi pienin muutoksin saatu tehtyä viihdyttävä, juoneltaan sulavalinjainen ja henkilöhahmoiltaan realistisempi, mutta onneksi tähän ei ole lähdetty. On nimittäin nautittavaa joskus katsoa oikeasti kieroon ja älyvapaaseen tyyliin tehtyjä elokuvia, joita ei ole tehnyt joku pienen piirin kulttiohjaaja tai Mel Brooks.
Markkinoinnin suuri älynväläys oli järjestää elokuvan ensi-ilta – kuinkas muuten – tammikuulle. Jotkut elokuvan dissaajat ovatkin kehittäneet teorian, jonka mukaan tekijöillä oli niin kiire saada elokuva valmiiksi tammikuulle, että sen takia siitä tuli näin surkea. Oli miten oli, niin minä tykkään tästä ihan tällaisenaan. Se on niin virkistävän erilainen.
nimimerkki: mauge
