Death Race – Kuolonajot on löyhästi uudelleen filmasointi vuonna 1975 valmistuneesta Kalmanralli 2000:sta. Yli kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen leffan osittain tuottanut Paul W. S. Anderson tarttui tähän mielenkiintoiseen projektiin ja suoriutui samalla myös leffan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta.
Ollaan edetty vuoteen 2012 ja Yhdysvallat on joutunut taloudelliseen kriisiin, työttömyyden ja rikollisuuden nakertaessa valtiota pahimmalla mahdollisella hetkellä. Jensen Ames (Statham) on tavallinen duunari, jolla on kotona ruokittavanaan kaksi suuta; viehättävä vaimo ja pieni tytär. Eräänä iltana kotiin tultuaan Amesin päälle käy mustahuppuinen tyyppi, joka lavastaa hänet vaimonsa murhaajaksi. Ames tuomitaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen Terminal Islandin saarivankilaan, joka on erityisen kuuluisa kuolonajoistaan. Vankilaa tyrannimaisella otteella hallitseva Hennessey (Allen) tarjoaa Amesille mahdollisuutta hypätä legendaarisen Frankensteinin saappaisiin tavoittelemaan viimeistä eli viidettä kalmanrallin voittoa, joka oikeuttaisi vapauteen.
Alkuperäiseen Kalmanralli 2000:seen verrattuna remake on huomattavasti selkeämpi kokonaisuus, eikä pyri samaan outouteen kuin edeltäjänsä. Jälleen leffaan on lisätty valtiota ja yhteiskuntaa koskevaa kritiikkiä, joka ei koskaan ole pahasta. Kyseessähän on toimintaelokuva, joten automaattisesti remake on näyttävämpi kuin 70-luvulla tehty alkuperäisversio. Kalmanralli 2000:sta tuttuun ”mitä ihmettä?” tunteeseen Death Race ei katsojaansa saa, joten leffan sisältöä voidaan väittää täysin erilaiseksi kuin edeltäjänsä, vaikka pääroolien nimet ovat samat ja edelleen ajellaan kilpaa kuoleman kanssa.
Pienimuotoisia mysteerejä sisältävä Death Race on kokonaisuutena yksi toimivimmista toimintaleffoista, jonka allekirjoittanut on nähnyt. Alku on erittäin mielenkiintoinen ja antaa ymmärtää ettei kyseessä ole pelkkä toimintapläjäys, vaan sisältöönkin ollaan panostettu. Mitään todellisuuteen viittaavaa leffasta on vaikea löytää, mutta kyseessähän onkin puoliksi science fiction- teos, joka kaiken räiskinnän alla tekee pilkkaa nykyään muodissa olevasta tosi-tv buumista. Yliluonnollisuus ei pääse missään vaiheessa haittaamaan, päinvastoin teoria muskettiautoilla taistelevista elinkautisvangeista on äärimmäisen mielenkiintoinen, kun panoksena kaikilla on, ei sen enempää eikä vähempää kuin elämä ja vapaus. Itse ajot on toteutettu upeasti ja metallin murjomista kelpaa kyllä katsella, ja mikä parasta, sitä on juuri sopivan verran eikä ylilyönteihin sorruta.
Juoneltaan Death Race on toimiva paketti, mutta minkäänlaiseen aivoja kutkuttavaan juonikuvioon leffa ei silti yllä, vaikka alun perusteella sellaistakin olisi saattanut ehkä odottaa. Tällaisenaan Death Race on nautittava toimintatykitys, jossa äijäenergia haisee hikisemmältä kuin koskaan, pelti paukkuu ja ruuti palaa, eikä naiskauneudenkaan esille tuomista ole unohdettu.
Päähenkilö Amesia näyttelevä Jason Statham on kuin luotu möreällä äänellä mumisevaan katkeran vankilakundin rooliin. Ulkonäköä ja lihaksia löytyy, joten naiskatsojatkin varmasti viihtyvät leffan ääressä. Jos on Statham luotu rooliinsa niin Tyrese Gibson varmaan sitten oikeasti on Machine Gun Joe. Vihaa puhkuva ärripurri hoitaa pakollisen mustan miehen roolin täydellisesti ja antaa itsestään todella vakuuttavan kuvan. Amesin navigaattoria näyttelevä Natalie Martinez häikäisee seksikkyydellään, eikä hän näyttelijänäkään varmasti hassumpi ole, tosin tällä kertaa tyttö joutui keskittymään rintojensa esiintuontiin ja pepun keinuttamiseen. Hyvä elokuva vaatii myös toimivia sivuhenkilöitä, joita Death Race tarjoaa aimokasan. Listasta tulisi liian pitkä jos heitä alkaisin tässä luettelemaan ja läpi käymään, joten todetaan että yhtään heikkoa lenkkiä ei löytynyt ja sivuhenkilöt onnistuivat olemaan äärimmäisen mielenkiintoisia persoonia.
Death Race kannattaa ehdottomasti käydä katsastamassa ihan elokuvateatterissa asti. En oikeastaan keksi kohderyhmää, jota tämä leffa ei mahdollisesti kiinnostaisi, uskon että jokainen saa siitä jotain irti.
