Ang Leen vuonna 2000 ohjaama elokuva oli kunnollinen comeback fantasiamaista miekkabalettia sisältävälle wuxia-genrelle, joka kukoisti Kiinassa 60-luvulla, mutta jäi myöhemmin kung-fu-elokuvien jalkoihin. Vaikka tuotantoryhmässä oli vahva jenkkipanostuskin, Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme on vaikutelmaltaan kuitenkin hyvin perinteinen kiinalainen elokuva, joskin on selvää, että se on suunnattu miellyttäään länsimaalaista silmää. Mutta tämähän ei ole ollenkaan huono juttu, ja Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme onkin helposti parhaita toimintadraamoja koskaan.
Ajankohtana on wuxialle perinteinen muinainen Kiina, jolloin eri dynastiat vielä kontrolloivat maan tapahtumia. Juoni keskittyy sankarillisiin ja pelottomiin sotureihin, joista kuullaan legendoissa ja lauluissa. Maan paras miekkamies Li Mu Bai (Chow Yun Fat) ei löydä sisäistä rauhaa, ja on päättänyt jättää veren tahriman elämänsä taakseen luovuttamalla legendaarisen miekkansa muihin käsiin. Li Mu Bain toveri, Yu Shu Lien (Michelle Yeong), on rakastunut syvästi Li Mu Baihin. Hän ei kuitenkaan kehtaa paljastaa tunteitaan tälle, menehtyneen kihlattunsa muistoa kunnioittaen. Kolmas tärkeä osapuoli on nuori kuvernöörin tytär Jen Yu (Ziyi Zhang), kenen on tarkoitus mennä vastahakoisesti naimisiin byrokraatin kanssa. Tyttö kuitenkin uneksii vapaasta elämästä, vailla vangitsevaa sitoutumista ja huolia. Näyttelijät ovat kaikki mestarillisia rooleissaan, ja tarinan edetessä katsoja oppii heistä koko ajan uusia piirteitä, niin hyviä kuin huonojakin. Elokuvan lopussa kaikki hahmot ovat kasvaneet persoonallisiksi ihmisiksi, joiden puolesta ei tunne muuta kuin sympatiaa. Hahmot puhuvat suuria sanoja, mutta näitä voi kuitenkin tulkita inhimillisiksi puheiksi, joista hahmottuvat ilon, surun, vihan, intohimon ja koston teemat.
Juonen tapahtumat laukaisee Li Mu Bain miekan varkaus, joka johtaa juonta rikollisten metsästyksiin, salaliittoihin, romansseihin, taisteluihin ja jopa kuolemiin. Tarina ei missään vaiheessa polje paikoillaan, ja tällä konstilla Ang Lee on voinut esitellä suuren määrän tyylikkäitä alueita, jotka vaihtelevat aina ikivihreästä bambuviidakosta vuoritemppeleihin. Hienosti sävelletty musiikki on kaunista ja tunnelmallista kuunneltavaa, mutta ei peitä luonnon omia ääniä, kuten lintujen lauleskelua tai tuulen huminaa. Tuntuu välillä melkein siltä, kuin katsoisi talon ikkunasta ulos hulppeaan luontomaisemaan. Kohtaukset on rakennettu tarkasti, ja ensikatsomisella yllätyskäänteitä riittää koko keston ajan. Tasapaino taistelujen ja draamallisten kohtausten välillä löytyy enemmän kuin hyvin, ja erityisen tunnelmallisissa kohtauksissa kannattaanee varata paketti nenäliinoja kaiken varalle.
Teknisesti Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme on huippuluokkaa. Kiinan parhaimmat toimintaohjaajaat (muun muassa Matrixista vastannut taistelukoreografi Woo-ping Yuen) ovat olleet suunnittelemassa huikeita ja pitkiä tomintakohtauksia, jotka yliluonnollisuudellaan heijastavat sitä visuaalista vapautta, jota elokuvanteossa voi parhaimillaan hyödyntää. Tyhmäkin tajuaa, etteivät ihmiset oikeasti voi lentää vaijerimaisesti puusta puuhun, mutta ellei ole uppiniskainen realisti, tämän perhosmaisen efektin kauneus ja taivaallisuus avautuu. Miekkailukohtaukset ovat suurta adrenaliinijuhlaa, ja nykytekniikalla niistä on saatu niin dynaamisia, että katsojan silmät ovat irrota kuopistaan. Takaa-ajo talojen katoilla yöaikaan, nyrkkitappelu aavikolla, Michelle Yeohin ja Ziyi Zhangin kaksintaistelu miekka-areenalla- klassikkokohtauksia on pilvin pimein!
Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme on merkkiteos genressään, ja miksei yleisestikin kun elokuvista puhutaan. Ang Leen kuuluisin teos nappasi huikeat neljä Oscar-palkintoa, joka on huippusaavutus ei-englanninkieliseltä elokuvalta. Pystit olivat enemmän kuin ansaitut, ja tästähän myös räjähti uusi wuxia-buumi, joka on myöhemmin inspiroinut monta muutakin loistoelokuvaa. Kiitokset herra Leelle siitä.
nimimerkki: SpaceCadet1
