Tunteiden tuiverrus alkaa parhaissa melodraamoissa heti alkumetreillä. Kun raikulielämää viettävä öljymiljonääri Kyle Hadley (Stack) hurmaa timanttisen viileän sihteerinsä (Bacall), nainen luulee itsekin olevansa päästänsä vialla. Luuloa tukee tietysti miljonäärin kaveri ja kylmäkatseiseen kaunottareen niin ikään mieltynyt reilureiska Mitch Wayne (Hudson). Vaan lopultahan Kyle saa naisen äidinvaistot heräämään ja vie tämän vihille kamunsa edestä. Tämä ei kuitenkaan riitä Kylelle, eiväthän Mitchin tunteet yhden liiton solmimiseen sammahda. Miljonäärin oma siskokin (Malone) äityy lietsomaan tulta.
Ohjaaja Douglas Sirk latoo rikkaiden oudot elonkiemurat nähtäväksi siististi ja ymmärrettävästi, kuten Hollywood-leffoissa on tapana. Pahimmillaan Tuuleen kirjoitettu on kuin amerikkalaista megavaahtoavaa saippuaa, parhaimmillaan perhanan namia kakkua, jota on pakko saada lisää. Kun leffan väritkin vielä ovat sitä heleimmin hehkuvaa laatua, vertaus leivokseen sopii paremmin kuin hyvin.
Elokuvan kärkikasti tekee yleisesti ottaen hyvää jälkeä, vaikka rehellisyyden nimissä onkin todettava, että Rock Hudson ei ihan parhaimmillaan ole ”lehdelle soittelemaan jäävän” hepun roolissa. Tavalliseen tapaansa etäisen kylmäävä Lauren Bacall ei näyttele osassaan yhtä ylitse kuin Dorothy Malone omassaan, mutta jälkimmäiselle suotiin kuitenkin Oscar suorituksestaan rainan nymfomaaninarttuna. Pääosaa vievä Robert Stack joutui tyytymään pelkkään Oscar-ehdokkuuteen. ”Pelkkä” ei tässäkään tapauksessa tee näyttelijästä jotenkin hurjan paljon huonompaa. Stack pääsee vuodattamaa viinaanmenevän öljypohatan roolissa paljon ja monenmoista fiilistä, mikä murentaa sopivasti tämän muuten yleensä aika järkähtämättömän ja yksitotisen leukaperäjannun pintaa. Olkoon Kyle Hadleyn hahmo miten inha tahansa, häntä kohtaan on pakko tuntea sääliä. Muuta leffasta ei oikein käteen jääkään.
