Epämääräinen journalisti Raoul Duke (Depp) suuntaa Las Vegasiin asianajajansa, tohtori Gonzon (Del Toro) kanssa. He aikovat osallistua moottoripyöräralliin ja huumeista kertovaan konfrenssiin. Matkaa auttamassa on takakontti täynnä erilaisia tajuntaa laajentavia ja supistavia kemikaaleja. Vegasissa sekoillaan ja kohdataan muutamia omituisia tyyppejä ja samalla tutkitaan elämän syvempää merkitystä.
Python-animaattori Terry Gilliamin ohjaamana Hunter S. Thompsonin kirjasta tulee sekopäisen ja epätoivon runnoman sukupolven testamentti. Armoton tilitys hippiajan loppumisesta ja kaiken hyvän muuttumisesta huonoksi ja suvaitsemattomaksi. Kauniin runollinen ja absurdi kuvaus aallon murtumisesta ja sen jättämistä jäljistä ihmisissä ja maailmassa.
Gilliam on saanut elokuvaansa loistavat näyttelijät ja myös hyödyntää heitä tehokkaasti. Johnny Depp itse kirjailija-Thompsonina on uskomattoman vahvassa vedossa ja ottikin roolinsa vakavasti asumalla Thompsonin talossa aika pitkän ajan. Ja tekeehän Thompson itsekin cameo-esiintymisen hyvin taidokkaasti alleviivatulla tavalla. Benicio Del Toro sekoilevana tohtori Gonzona repii nauruhermoja lukemattomia kertoja, vaikka on vaikea sanoa, kumpi antisankareista on enemmän sekaisin. Sivurooleissa vilahtaa melkoinen joukko hyviä näyttelijöitä, joista ehkä pirullisin on Gary Buseyn karskisti esittämä yksinäinen poliisi.
Visuaalisesti Fear and Loathing in Las Vegas on kaunis elokuva. Kirkkaat neonvalot, Deppin hassut silmälasit, Del Toron läskinen naama ja vinoutuneet kuvakulmat luovat todellisen hallusinoivaa kerrontaa. Savua, tehosteita ja värejä käytetään armottomasti hyödyksi ja tulos on varsinaista tajunnanvirtaa. Yksittäisten kohtauksien huumorimäärä on uskomaton ja jo viiden minuutin jälkeen vatsa on kipeä naurusta.
Kokonaisuutena sekoiluelokuvien aatelia, joka sisältää myös hämmästyttävää vakavuutta.
nimimerkki: Jurpo
