Kersantti Raymond Shaw (Laurence Harvey) palaa Korean sodasta. Viimein kun kaikki tuntuu olevan hyvin, alkavat hänen sotajoukkueensa miehet nähdä toistuvia painajaisia. Niinpä painajaisista itsekin kärsivä kapteeni Bennet Marco (Frank Sinatra) ryhtyy selvittämään asiaa ja hän pääsee lopulta syvälle suuresta salaisuudesta.
John Frankenheimerin debyytti Mantsurian kandidaatti on hätkähdyttävän onnistunut sekoitus faktaa ja fiktiota, kuin yhtä suurta painajaisunta, jossa kaikki on mahdollista. Elokuvan leikkaus on rytmitetty täydellisesti yhteen musiikin sekä kuvakerronnan kanssa, jotta tarinaan saataisiin vahvaa dynamiikkaa luomaan ahdistavaa vainharhaisuuden ja mielipuolisuuden tuntua. Tämä on hieno tehokeino viestittää aikansa poliittisesta paranoiasta ja suurvaltojen välisestä hulluuden rajoille asti kohoavasta kilpailusta elämän ja kuoleman rajamailla. Teoksen katsaus kylmän sodan aikaiseen maailmaan on yhä yksi kaikkien aikojen tasapainoisempia ja suurimpia tapauksia. Itä ja länsi ovat elokuvassa kummatkin yhtä suuria syyllisiä peliinsä, jossa yksilöistä aivopestään tappokoneita. Myös eräänlainen tragikoominen logiikan puute viedään huippuunsa: käskyt hoidetaan pelaamalla pasianssia. Kaikki järjenmukaisuuden viimeisetkin rippeet on riisuttu tästä labyrinttia muistuttavasta elokuvasta, jossa mikään ei tunnu johtavan mihinkään. Ihmset eivät enää luota toisiinsa, eletään kuin kuoleman jälkeisessä tyhjyydessä, jollaista sodan jälkeinen elämä varmasti muistuttikin.
Mantsurian kandidaatti on myös siitä suuri tapaus, että sen poliittinen kanta tulee toki koko ajan yhä vain selkeämmin esille, mutta ei suinkaan liian painokkaasti. Elokuva onnistuu kasvattamaan vainoharhan tunnetta tasaisesti ylemmäs ja paiskaa tuon takana piilevän kylmän totuuden katsojan ilmoille vasta lopussa. Loppu on sinänsä vapauttava, koska nyt katsoja tietää, mistä kaikessa olikaan kyse. Toisaalta se on kuitenkin – etenkin leikkauksensa vuoksi – vangitseva eikä äärimmilleen viedyn tunnelmansa vuoksi vapauta katsojaa hetkeksikään. Kun päähenkilöksi on vielä valittu Frank Sinatran kaltainen, hämmentyneisyyden kasvot omaava mies, ei ole katsojallakaan pakotietä tästä yhteiskunnallisesta palapelistä.
Mantsurian kandidaatti on yksi vaikuttavimpia aikansa elokuvia ja täysin uskomaton tapaus tekoajankohtansa ilmapiirin huomioon ottaen. Se on historiallisesti ja emotionaalisesti mullistava kokemus, jonka psykologiset ulottuvuudet tuntuvat rajattomilta. Sen yhteiskunnalliset taustatekijät nostavat sen vielä tavallistakin jännityfilmiä jännittävämmäksi tapaukseksi ja tekee siitä poliittisesti merkittävän. Todellinen jännitys syntyi elokuvaan juuri sen valmistamisesta ja esittämisestä aikanaan. Sen sanoma byrokratian ja sodan vaikutuksista yksilöön syntyy juuri siitä, miten se ”sekavalla” tunnelmallaan kuvaa ihmisten mieliä. Teos voidaan nähdä myös ihmisen kamppailuna omaa minuuttaan vastaan. Voiko näin suureen soppaan mukaan vedetty ihminen luottaa enää edes itseensä? Näin vakuuttavasti näyteltyä ja muotoiltua jännityselokuvaa on hankala löytää.
