Viime viikkoina olen inhonnut edustamaani eläinlajia normaalia enemmän. Kyseistä inhoamista olen harjoittanut katsomalla sellaisia elokuva kuin The Killing Fields (http://www.leffatykki.com/elokuva/kuoleman-kentat), Shooting Dogs (http://www.leffatykki.com/elokuva/shooting-dogs/), Hotel Ruanda (http://www.leffatykki.com/elokuva/hotelli-ruanda) ja Valkoinen kuiva kausi (http://www.leffatykki.com/elokuva/valkoinen-kuiva-kausi). Näistä elokuvallisesti heikointa laatua edustaa rotusorron keskelle Etelä-Afrikkaan sijoittuva raina vuodelta 1989,
Valkoinen kuiva kausi (A dry white season).
Elokuva alkaa lupauksia herättävästi hidastetuilla kuvilla Soweton townshipeistä. Varsin nopeasti lupaukset kuitenkin osoittautuvat ylimitoitetuiksi. Elokuvan aihe on kiinnostava eikä juonessa sinänsä ole myöskään vikaa. En tiedä sitten johtuuko se ohjaajasta vaiko näyttelijöistä, mutta enimmäkseen leffan kohtaukset ovat naiviudessaan Lassie-elokuvien luokkaa. Varsinaista päähenkilöä, valkoihoista opettajaa Benjamin de Toutia esittävä Donald Sutherland kyllä tekee sen minkä voi, mutta se ei ole paljoa – ei läheskään tarpeeksi. Juonenkulussa on paljon sellaisia ominaisuuksia, että toisissa käsissä tästä olisi tullut äärimmäisen loistava elokuva. Elokuvan loppu ei ole onnellinen (eikä alku, eikä keskiosa) eikä edes toivoa herättävä. Itse asiassa elokuva loppuu varsin poikkeuksellisesti, mutta siitä ei oikein saada irti mitään tehoa.
Parasta elokuvassa on Marlon Brandon lyhyt esiintyminen keskivaiheella. Brando näyttelee tuomarille ja systeemille kettuilevaa ihmisoikeusjuristia omaan tinkimättömään tyyliinsä. Muutamaan kohtaukseen on saatu koko läjä asiaa, huumoria ja dramatiikkaa, mutta valitettavasti tämäkin osio jää lyhyeksi ja hieman irralliseksi kokonaisuudesta.
Leffa koittaa kaikesta päätellen pohjautua laadukkaaseen dialogiin. Siispä kuvauskin on paljolti lähikuvia henkilöstä tai kahdesta. Sääli, sillä mahdollisesti jotain olisi ollut pelastettavissa sillä, että osa kohtauksista oltaisiin siirretty sinne Soweton maisemiin; sinne missä leffan todelliset päähenkilöt, eli syrjityt mustat elävät.
Musiikista mieleen jäi muutamat tutut negro spiritualit. Näyttelijöistä Brandon ja varauksin Sutherlandin lisäksi poliisivoimien mulkuista mulkuinta kapteenia esittävä Jurgen Prochnow.
Mitä tähän voisi sanoa? Oikein harmittaa, että näin hyvillä aineksilla alustettu ja näin merkittävää aihetta käsittelevä elokuva on saatu lopulta näin mitäänsanomattomaan muotoon.
