Stamperin perheeseen kuuluu isä Henry Stamper, vanha, peräänantamaton ja sitkeä tervaskanto joka puhuu suoraan eikä pelkää mitään eikä ketään. Sitten on perheen vanhin poika, Hank Stamper, joka on hyvää vauhtia tulossa isäänsä. Ja Hankin alistuva vaimo. Sitten on Joe Ben Stamper, joka kulkee isoveljensä jalanjäljissä, vaikka onkin uskovainen. Joe Benillä on vaimo ja kaksi lasta. Koko perhe asuu suuressa omakotitalossa. Aamulla puoli viideltä miehet heräävät ja lähtevät tukkimetsään kaatamaan puita. Stamperit tekevät suuren sopimuksen tukkilastista, mutta kaikki ei mene yhtään kuten suunniteltiin. Jos kauppa toteutuu, se tietää periaatteessa läheisen kylän loppua. Ja eipäs aikaakaan kun ammattiliitto kolkuttaa Stampereiden ovelle, ja pyytää perumaan kaupan. Henry Stamper ilmoittaa samantien että jos joku lahopää tai kommari sanoo hänelle ettei hän saa lähteä aamulla puoli viideltä duuniin, se tyyppi ei tiedä Stampereista hevon… enpäs sanokkaan, tämä on koko perheen sivusto. Liitto esittää verhoillun uhkauksen, josta Stamperit suuttuvat. Painostus alkaa, mutta Stampereiden motto on ikuistettu tauluun seinällä: ”Never give an inch.” Ei tuumaakaan. Pian kuvioita sekoittaa vielä kauan kadoksissa ollut nuorin veli Leeland, joka ilmestyy paikalle kuin tyhjästä.
Usein olemme villin lännen elokuvissa nähneet kuinka länsi kesyyntyi ja viimeiset kovat miehet ampuivat toisensa valmistuvien junaratojen varsilla. Ei tuumaakaan kuvaa samanlaista menoa, mutta jo vuoden 1970 paikkeilla. Villiä länttä ei enää olekaan, ei ole ollut aikoihin, mutta siellä täällä sisu on ja pysyy. Ja periksi ei todellakaan anneta. Elokuvassa on oma jännitysmomenttinsa, mutta se on puhdasverinen draama, joka kuvaa hienosti Amerikan muuttumista. Henry Fonda irrottelee roolissaan oikein kunnolla, melkein yhtä hyvin kuin Huuliharppukostajassa. Paul Newman esittää jälleen nilkkiä joka kasvaa ihmisenä elokuvan aikana. Vai kasvaako? Oli miten oli, Newman tekee työnsä sekä kameran edessä että takana aivan loistavasti. Muutkin näyttelijät ovat erinomaisia, mainittakoon vaikka minulle entuudestaan tuntematon Richard Jaeckel. Käsikirjoituskin pitää loistavasti otteessaan.
Ei tuumaakaan sisältää reippaan annoksen äijäfiilistelyä, draamaa, jännitystä ja jopa hieman huumoria. Yhdessä vaiheessa elokuva on jopa oikeasti surullinen. Vaikka Stamperit kuvataan kovina ja kyynisinä, niinkuin kuuluukin, katsoja asettuu heidän puolelleen. Suosittelen elokuvaa ehdottomasti hyvistä draamoista pitäville ja äijäelokuvien ystäville. Toimintafanit, katsokaa varauksella.
