Let’s Go to Prison heittelehtii kahden eri tyylisuunnan välillä, eikä onnistu olemaan kummassakaan muuta kuin keskinkertainen yhden illan viihdyke

Näillä sanoilla ja julkkisten pidätyskuvilla alkaa vuonna 2006 ilmestynyt Will Arnettin ja Dax Shepardin tähdittämä Let’s Go to Prison, joka nimensäkin mukaan kertoo vankilaan joutumisesta ja elämästä vankilassa. Elokuva perustuu löysästi Jim Hogshiren teokseen You Are Going to Prison, joka on käytännönopas ensimmäistä kertaa vankilaan joutuville. Let’s Go to Prisonin käsikirjoitusta ovat olleet väsäämässä Reno 911!-sarjasta tutut Ben Garant ja Thomas Lennon.

Let’s Go to Prison keskittyy kahden hahmon ympärille. John Lyshitski (Dax Shepard) on elämäntaparikollinen, joka on viettänyt käytännössä lähes koko elämänsä vankiloissa tehden nousua nuorisovankiloista kohti oikeita vankiloita. Mutta tämä on systeemin vika, ei Johnin. Johnille systeemiä kuvastaa tuomari Nelson Biederman III, joka on passittanut nuoren miehen vankilaan jo kolmesti. Kun John Lyshitski taas vapautuu vankilasta, on hänellä mielessään vain yksi asia, kosto. Systeemi on pettänyt hänet ja tehnyt hänestä rikollisen, pilaten samalla hänen mahdollisuutensa normaaliin elämään. Pettymys on kuitenkin suuri, kun selviää, että kunnioitettu tuomari on menehtynyt. Kostonhimo täytyy kuitenkin jotenkin tyydyttää.

Kuin sattuman kaupalla lehdessä on varsin hieno kuva tuomari Biedermanin pojasta, Nelson Biederman neljännestä (Will Arnett), joka on isänsä Biederman säätiön ja miljoonien perijä. Näin perinteinen rikkaan perheen poika päätyy elämäntaparikollisen koston kohteeksi. Tiettyjen vaiheiden jälkeen käy niin, että Nelson Biederman IV tuomitaan vankilaan, mutta Lyshitskin kostonhimoa ei ole vielä tyydytetty. Niinpä hän keksii nerokkaan juonen – hänen täytyy vain hankkiutua Biedermanin sellikaveriksi ja tehdä tämän elämästä täyttä kärsimystä.

Let’s Go to Prisonin parasta antia on elokuvan alku. Lyshitskin kertoessa elämäntarinaansa, vaikuttaa siltä, että elokuva tulisi olemaan satiiria vankilajärjestelmää kohtaan ja alussa kritiikkiä tuleekin ihan kunnolla. Alku nostaa esiin myös muutamia varsin hyviä kysymyksiä, sillä onko nuorisovankilaan tuomitulla lapsella enää mahdollisuuksia normaaliin elämään, kun hän vihdoin vapautuu vankilasta? Vai johtaako nuorena vankilaan joutuminen syöksykierteeseen, joka päättyy vääjäämättä aina vankilaan? Oman osansa saa myös valamiehistö, joka koostuu niistä, jotka olivat niin tyhmiä, että eivät keksineet tekosyytä kieltäytyä tehtävästä. Ja nämä tyypit päättävät, joutuuko joku vankilaan vai ei.

Mutta sitten tapahtuu elokuvan kannalta huono asia, sillä satiiri ja kritiikki unohdetaan ja elokuva siirtyy takaisin perinteisemmän komedian linjalle. Vankilassa on tutut kliseet – on eri ihonvärin mukaiset ryhmittymät aina arjalaista ylivaltaa edustavista valkoisen vallan edustajista tummaihoisiin jengiläisiin ja tietenkin mukaan on mahdutettu myös joukko homoseksuaaleja, jotka tunnetaan Gaylord-ryhmänä. Kliseitä tulee jokaiselta suunnalta ja lähes kaikki tapahtumat ovat tuttuja muista vankiloihin sijoittuvista elokuvista.

Let’s Go to Prison ei sisällä oikeastaan vitsejä kovinkaan paljoa. Muutama pieni hymähdys saattaa katsoessa kuulua, mutta muuten elokuva selviää melko lailla ilman vitsejä. Väkivaltaa on jonkin verran, mutta se on melko kevyttä materiaalia, eikä häiritse elokuvan komediamaista asetelmaa. Let’s Go to Prison on sinänsä mielenkiintoinen elokuva, sillä vaikka se ei naurata kovinkaan monesti, se on silti yllättävän kiinnostava elokuva. Elokuvan loppuessa katsojalla on hyvä fiilis ja ehkä jopa pieni hymy huulilla. Elokuva on kaikilla mittareilla mitattuna keskinkertainen, mutta silti jotenkin yllättävänkin viihdyttävä. Elokuvasta löytyy kuitenkin muutamia ihan hauskoja yksityiskohtia ja muutama viittaus muihin elokuviinkin löytyy.

Will Arnett, joka muistetaan parhaiten Arrested Developmentin Gobina, hoitaa roolinsa nerokkaan hienosti, ja juuri Arnettin roolisuoritus onkin yksi elokuvan parhaita puolia ja syy siihen, miksi elokuvan loputtua katsojalla on hyvä fiilis. Muutos rikkaan perheen pojasta on melko suuri, ja myös tässä heitetään kritiikkiä vankilajärjestelmää kohtaan. Dax Shepard on varsin hyvä John Lyshitskinä ja sopii varsin mainiosti pienrikollisen rooliin. Kattavan uran elokuvissa ja tv-sarjoissa tehnyt Chi McBride nähdään homoseksuaali Barryna, joka rakastuu Biedermaniin. McBride tukee loistavasti suorituksellaan Arnettin ja Shepardin rooleja ja tuo elokuvaan mukavan lisän.

Let’s Go to Prison on lopulta kertaviihdettä, jolla olisi ollut mahdollisuuksia myös huomattavasti parempaan suoritukseen. Elokuva tuntuu heittelehtivän eri tyylien välillä, yrittäen olla välillä vakavasti otettavaa yhteiskuntakritiikkiä ja välillä komediaa vankilassa olemisesta. Elokuvan kannalta olisi ollut parempi valita vain toinen suunta ja mennä sillä, koska nyt elokuva ei onnistu olemaan muuta kuin keskinkertainen yhden illan viihdyke. Kritiikkiä yhteiskuntaa ja vankilajärjestelmää kohtaan ei ole läheskään tarpeeksi ja komediallinen osuus jää valitettavan vähäiseksi. Jotenkin Arnettin Biederman on kuitenkin tarpeeksi mielenkiintoinen hahmo, jotta elokuva kannattaa katsoa.