Leffa sai nauramaan paremmin kuin 95 prosenttia komedioista.

8.3.2004 20:04

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Sex Monster, The
Valmistusvuosi:1999
Pituus:93 min

Sex Monsterin juoni lähtee kehittymään fantasiasta, jonka suurin osa maailman miehistä jakaa. Tuikitavallinen aviomies haaveilee kahdesta naisesta yhtäaikaa ja yrittää saada vaimonsa lämpenemään ajatukselle. Aluksi vaimo ei “avioliiton piristämisideasta” innostu, mutta pikkuhiljaa asiat etenevät miehen toivomaan suuntaan. Pahaa-aavistamaton aviomies saa kuitenkin pian huomata herättäneensä vaimossaan seksihirviön, jonka vauhdissa ei poloinen miesparka enää alkuunkaan pysy.

Hyviä komedioita tehdään nykyisin harmittavan vähän ja siitä syystä oli erityisen suuri nautinto törmätä Sex Monsterin kaltaiseen elokuvaan. Suurelle yleisölle täysin tuntematon tekele onnistui siinä missä suurin osa Hollywood-komedioista epäonnistuu eli naurattamaan aidosti.

Minulle tuntemattomana tähän saakka pysytellyt heppu nimeltä Mike Binder on elokuvan ohjaaja, käsikirjoittaja ja esittää itse vielä miespääosaakin. Melkoinen yhden miehen show on siis kyseessä. Binder ei ole mikään keltanokka tällä alalla, sillä mies on ehtinyt ohjaamaan jo 5 muutakin leffaa. Tämän miellyttävän katsomiskokemuksen jälkeen tekee ehdottomasti mieli haalia jostain käsiin lisää Binderin tuotantoa.

Sex Monsterista tulee eittämättä mieleen Woody Allenin komediat. Leffan tyyli on itse asiassa niin paljon samankaltainen että Binderin on ollut pakko imeä omaan teokseensa vaikutteita kuuluisalta esikuvaltaan(?). Sex Monsterin tilannekomiikka on samankaltaisista piirteistään huolimatta paljon hauskempaa kuin Allenin ajoittain kuivanpuoleinen dialogihuumori. Erikoisista seksikuvioista ja “kiltin” vaimon seksimaniasta irtoaa todella hauskoja tilanteita, vaikka elokuvan jälkipuoliskolla ideat hieman alkavatkin loppua.

Sex Monster ei välttämättä uppoa kaikkiin katsojiin, mutta minut leffa sai nauramaan paremmin kuin 95 prosenttia komedioista.

Arvosteltu: 08.03.2004

Lisää luettavaa