Kummisetä on Mario Puzon romaanin perustuva mafiaelokuva, joka on kaikessa synkkyydessään ja komeudessaan mahtava. Elokuvaa on kehuttu paljon ja elokuvaraamattu Imdb:n parhaimpien elokuvien listalta se löytyy heti ensimmäiseltä sijalta. Elokuva sai kymmenen Oscar-ehdokkuutta ja sai niistä kolme pystiä. Kummisetä vastaa myös useimpien käsitystä amerikanitalialaisesta rikollisuudesta. Onko Kummisetä todellakaan kaiken hypetyksen arvoinen? Omasta mielestäni on. Odotukset olivat niin korkealla kuin olla ja voi kun rupesin katsomaan tätä elokuvaa. Kaikki odotukset lunastettiin ja hieman enemmänkin. Elokuva teki ison vaikutuksen ja ei ole todellakaan mitään Hollyhuttua, vaan aidosti koskettava melankolinen tarina mafiaperheestä, joka ei todellakaan oli niin paha kuin ymmärretään. Hehän eivät harrasta harmillisia huumekauppoja, joihin heitä yritetään houkutella.
On vuosi 1945. Toinen maailmansota on päättynyt. Sotatantereelta kotiin palaa sotasankari Michael Corleone (Al Pacino), joka kuuluu tunnettuun mafiaperheeseen. Perheen pää on Don Corleone (Marlon Brando). Donilla on kolme muuta poikaa Michaelin lisäksi. Raivopäinen Sonny (James Caan), hiljainen Fredo (John Cazale) ja ottopoika Tom Hagen (Robert Duvall). Perhe harrastaa perinteisiä mafiatouhuja mutta huumeita ei tuossa perheessä juuri suvaita. Don suorastaan vihaa niitä. Perhettä kuitenkin yritetään koko ajan houkutella mukaan huumebisneksiin, mutta Don pitää päänsä kylmänä. Siitä seuraakin pian alamaailmojen välinen ristiriita jossa ei sääliä tunneta. Tuo ei tiedä etenkään Donille hyvää sillä hänellä on jo muutenkin ongelmia. Hänen pitäisi valita itselleen seuraaja joka Sonnysta, Fredosta tai Michaelista. Don pitää Michaelia varmana vaihtoehtona, mutta ongelmana on se että Michael ei haluaisi sotkeutua perheensä rikostoimiin. Mutta pakon edessä hänen on kaivaa itsestään esille rikollinen, mikä ei miellytä etenkään Michaelin lemmittyä Kayta (Diane Keaton).
Näyttelijäsuoritukset ovat Kummisedässä suorastaan loistavia. Tähtikaartissa on mukana laatunäyttelijöitä, jotka eivät jätä suorituksillaan ketään kylmäksi. Roolistaan Oscarin napannut Marlon Brando mutisee unohtumattomasti repliikkinsä ja on muutenkin uskottava roolissaan. Brando osaa tulkita roolihahmonsa ilmeet uskomattoman hyvin ja sulautuu rooliinsa suurella taidolla. Ja karismaa riittää että muille jakaa. Pakko sanoa että Oscar-pysti meni oikeaan osoitteeseen. Brando ei kuitenkaan itse mennyt edustamaan aikoinaan tuohon Oscar-gaalaan, jossa voitti sitten tuon pystin, vaan lähetti intiaaninaisen edustamaan itseään. Muutkaan näyttelijät eivät jää kauas Marlonin tasosta. Lähimpänä Brandoa puuskuttaa tästä elokuvasta Oscar-ehdokkaana ollut Al Pacino, joka näyttää tässä elokuvassa rauhalliselta, mutta osaa myös näyttää vihansa ja esimerkkinä tästä on ravintola-kohtaus jossa Pacino pääsee irti kiltin pojan maineesta ja vakuutti tuon kohtauksen myötä myös kuvausryhmän jäsenet! jotka epäilivät aiemmin Pacinon näyttelijänkykyjä. Sivuosien esittäjätkään eivät ole mitään huonoja näyttelijöitä: James Caan tekee mainion roolityön kuumapäisenä Sonnyna. Tuo rooli on helposti luettavissa James Caanin parhaimpien roolisuorituksien joukkoon. Fredoa näyttelevä John Cazale suoriutuu roolistaan varsin moitteettomasti ja ei pidä unohtaa ottopoikaa näyttelevä Robert Duvallia, joka on kuin luotu tuohon rooliin. Muitakin hyviä näyttelijöitä on ja täytyy nostaa hattua ohjaaja Francis Ford Coppolalle, sillä hän käytti rooleissaan paljon tuntemattomia amatöörinäyttelijöitä, eikä mitään isoja Hollywood-tähtösiä, jotka olisivat vaatineet omaisuuksia rooleistaan. Esimerkiksi Luca Brasia näytellyt Lenny Montana saapui kuvauksiin suoraan vankilasta.
Mario Puzon romaanin pohjalta ovat käsikirjoituksen laatineet itse Puzo että ohjaaja Francis Ford Coppola. Käsikirjoitus on viisasti kirjoitettu, sisältäen herkullisia kohtauksia kuten Donin ja Michaelin keskustelun ulkosalla pöydän ääressä. Muitakin tyylikkäitä kohtauksia riittää. Niitä terästää Nino Rotan surumielinen musiikki, joka on yksi elokuvahistorian mahtavimpia tunnuskappaleita. Surumielinen ja niin vaikuttava, joka jää soimaan päässä vielä pitkiksi aikaa. Kummisetä on hyvin puhelias elokuva ja väkivaltaa on harvoissa kohdissa, mutta silloinkin väkivalta on veristä. Väkivallasta puhukoon se että Kummisedän alkuperäinen ikäraja Suomessa oli K-18 mutta vääntyi pian muotoon K-16. Loppujen lopuksi ei verellä tässä mässäillä ja hyvä niin. Tämäntyyppisissä elokuvissa ei ikinä tarvitse olla verta litratolkulla. Kunhan on hyvä käsikirjoitus, se on pääasia näyttelijöiden ja ohjaajan kera. Ja tässähän elokuvassa on noita kaikkia.
Kummisetä on täydellinen elokuva, jokaisen elokuvafanin unelma, joka tulee jokaisen nähdä. Täytyy nostaa Coppolalle hattua että on saanut tehtyä tämän elokuvan vaikka elokuvan tekovaiheessa oli paljonkin ongelmia. Mutta lopputulos on mahtavaa jälkeä, jota ei pidä lakata käsittelemästä ikinä. Kummisetä on koskettava ja realistinen kuvaus mafiaperheen elämästä, joka on täynnä vaikeuksia. Elokuva alkaa loistavasti ja loppuu unohtumattomasti. Kummisetä on elokuvamaailman kirkkaimpia helmiä, joka sai myös kaksi komeaa jatko-osaa, joista ensimmäinen voitti peräti kuusi Oscaria. Kummisetä on elokuva, jossa on hyvät näyttelijät, hyvä ohjaaja, hyvät käsikirjoittajat – eli suoraan sanottuna tämä on laatuelokuvaa parhaimmillaan. Tämä elokuva kestää sukupolvelta toiselle.
nimimerkki: Mask
