Minghellan ohjaama Lahjakas Herra Ripley oli metka leffa. Siinä Matt Damon oli homo nörttipsykopaatti, joka junaili asioitaan nokkelasti. Fiiliksessä oli paljon Hitchcockia, ja vaikka menossa oli jotakin ärsyttävää, sitä katseli innoissaan. Ripley’s Game on yksinään toimiva leffa, eikä suinkaan jatko-osa Minghellan omalle. Yhtäläisyydet näiden kahden välillä ovatkin Tom Ripleyn hahmon lisäksi vähissä, vaikka molemmat perustuvat Patricia Highsmithin tunnettuun kirjasarjaan.
Ripley (Malkovich) on nyt vanhentunut, mutta entistäkin isompi elitistisika. Taidediilerinä toimivan Ripleyn mielenrauha häiriintyy, kun eräs leukemiaa sairastava kehystäjä, Jonathan Trevanny, lausuu hänestä julkeita solvauksia selän takana. Se moukka! Keinoja kaihtamaton hullupää päättää tietenkin kostaa loukkaajalleen, muttei tyydy hoitamaan asiaa yksinkertaisesti – hänelle kosto on älypeli, jossa riittää mutkia vaikka muille jakaa.
Kokonaisuutta kannattelee kasassa melkein yksinään John Malkovich kiehtovan hahmonsa kera. Ukko sopii säälimättömän, joskin tyylikkään herrasmiesmurhaajan kenkiin kuin nappi silmään. Cavanin jätettyä ohjausurakkansa kesken Malkovich myös viimeisteli leffan. Sekava tuotantoprosessi kuitenkin heijastuu ilkeästi lopputulokseen, sillä Ripley’s Game on kerronnaltaan välillä kovinkin töksähtelevä – katsoja ei pääse eläytymään tarinaan täysillä ja monet hahmot jäävät etäisiksi. Asiaa ei juuri auta Dougray Scottin yhden ilmeen roolityö masentuneena kehystäjänä.
Vahvasti draamapainotteinen trilleri näyttäisi lähtevän keskivaiheilla kunnolla käyntiin, mutta loppua kohden homma taas lässähtää kuin Ripleyn leffassa leipoma kohokas. Pienellä hiomisella sieltä täältä olisi kokonaisuus näyttänyt takuulla paljon paremmalta. Tällaisenaan jäi liiaksi puolivalmiin leffan maku suuhun.
