SAS:n ja 00-osaston yhteinen harjoitus päättyy verisesti kahden 00-agentin kuollessa salamurhaajan (Carl Rigg) toimesta ja kolmas heistä, James Bond, 007 (Timothy Dalton) epäonnistuu salamurhaajan kiinniottamisessa, vaikka pakoon tämä ei pääse. Siitä siirrytään Bratislavaan, missä Bondin pitää turvata loikkaavan KGB-kenraali Georgi Koskovin (Jeroen Krabbé) turvallisuus. Sekin onnistuu suuremmitta ongelmitta ja Koskov kertoo huolestuttavia uutisia KGB-päällikkö Pushkinista (John Rhys-Davies) ja joutuu silti kaapatuksi takaisin. Huolestuttavat huhut ja reaktion nopeus ja tehokkuus kehottaa toimimaan ja Bond lähetetään Tangeriin tappamistehtävään. Q:n (Desmond Llewelyn) pajasta tulee mukaan tarpeelliseksi osoittautuvia teknisiä ihmelaitteita. Bond kylläkin koukkaa Bratislavan kautta ottaen yhteyden Koskovin sellisti-tyttöystävä Kara Milovyyn (Maryam D’Abo) ja auttaen tätä loikkaamaan Itävaltaan vauhdikkaasti. Tangerissa Bond ottaa yhteyden Pushkiniin omien epäilyjensä vuoksi ja he järjestävät juonen Koskovin intressien paljastamiseksi. Afganistaniin kuljetettu Bond pääsee pakoon venäläisiltä, saa yhteyden mujahideen-sissiliikkeeseen ja sen teatraaliseen komentaja Kamran Shanin (Art Malik) avukseen. Juonitteleva Koskov on pimittänyt rahaa, ostaa niillä huumeita ja toimittaa amerikkalaisen yhteyskumppaninsa, Brad Whitakerin avulla (Joe Don Baker) aseita ja siinä sivussa kähmii itselleen suuret voitot. Luonnollisesti Bond apureineen tärvää juonen, pieksää varsinaisen henchman-Necrosin (Andreas Wisniewski) jopa Bond-elokuvie mittakaavalla huimassa kohtauksessa ja vielä käy tekemässä selvää Whitakerista ja ketale Koskov jää ylempiensä käsiin ja hänelle on luvassa lyhyt ja epämukava loppuelämä – toisin kuin Bondille, Karalle, Kamranille ja muille hyville tyypeille ja käypä entinen KGB-pomo Gogolkin (Walter Gotell) myös paikalla.
Jo geriatriseksi kuihtuneen Roger Mooren luovuttua manttelista Timothy Daltonille sai Bond-elokuvasarja uutta puhtia. Moorea ohjaten kunnostautunut John Glen vastasi ohjauksesta ja kokonaisuus on epätasainen, mutta toimiva. Daltonin nuorempi, tummempi olemus on Bondiksi täydellinen, joskin karismasta jää hieman puuttumaan. Lisäheikkoutena on varsinaisten roistojen ollessa toisen luokan ahneita kelmejä, vaikka laiton huume- ja asekauppa ovatkin epämukavia asioita. Onneksi henchman on vahvasti toteutettu uhka joka taitojensa puolesta sopii Bondin vastukseksi erittäin hyvin ja Maryam D’Abo on toimiva kaunotar, vaikka ei sentään ole täysimittainen karismajärkäle hänkään ja Bond käsittelee häntä myös hyvin kylmäverisesti manipuloiden, mikä sopii hyvin Daltonin karskimpaan tyyliin.
Mitään todellista heikkoa lenkkiä joka aiheuttaisi peruuttamatonta tuhoa tarinan sisällölle ei ole mukana. Toimintakohtauksissa on mustaa huumoria ja tiukkaa meininkiä ja tekninen osuus on myös laadukkaasti toteutettu. Ainoat heikkoudet ovatkin pahispuolella, mistä ei hyvä henchman auta pois.
