Tässä sitten lepää suomalainen elokuvataide. En ole ennen pitänyt suomalaista elokuvaa minään tärkeänä ja Ponterosa todisti minulle lopulta sen, että suomalaista elokuvataidetta ole. Minä olen tunnettu suomalaisten elokuvien vihaajana ja Ponterosa ei elokuvana kolahtanut minuun, paitsi vitsien ja Halmeen muodossa.
Ponterosan juonesta on turha alkaa puhumaan mitään, sitähän ei ole. Dialogia on kamalaa kuunneltavaa ja koko elokuva tuntuu kaatuvan kasaan jo ensimmäisillä minuuteilla. Mikään ei tunnu olevan kohdallaan, paitsi tietenkin leffan kaunottaret, joita on ilo katsella.
Mutta Ponterosan typeryydestään huolimatta, leffa jotenkin kolahti minuun, juuri Tony Halmeen muodossa. Halme esittää perisuomalaista machoa, jonka sanavarasto pyörii pillujen, suklaapoikien ja makkaroiden ympärillä. Ja tämä toimii ainakin minuun. Halme varastaa jokaisen kohtauksen, jossa hän on ja perhanasti saa nauraa. Ponterosa on elokuvana mitään sanomaton ja surkea, mutta Halme on piristysruiske elokuvalle.
Mikä saa katsojan pysymään leffan ääressä, kun se on niin idioottimainen kuin olla ja voi? Ja vastaus on tietysti Tony ”Viikinki” Halme. En väitä Halmeen olevan ykkösluokan näyttelijä, vaan ukko on maailman surkeimpia näyttelijöitä. Mutta jokin vaan siinä viihdyttää, johtuukohan se siitä, että ajattelemma Halmeen olevan juuri samalainen kuin roolihahmonsa? Kenties?
Ponterosa on huono elokuva, en ala sitä puolustelemaan. Yksi tähti elokuvalle, kaksi Halmeelle. Elokuvaa on turha alkaa katsomaan ilman Halmetta. Sori vaan, mutta näin se vaan on.
