En ollut kuullutkaan Donnie Darkosta, kun satuin sitä vilkaisemaan SubTV Leffalta eräänä iltana. Juonikuvaus oli erikoinen. ” Poika, joka saa käskyjä jättiläismäiseltä pupulta, Frankilta”, oli se, mikä minulle siitä jäi päällimäisenä mieleen. Aloin katsoa elokuvaa ja sen jälkeen olen katsonut sen aina, kun se on jostakin kanavalta tullut.
Elokuvassa Donnie Darko (Jake Gyllenhaal) on 18-vuotias poika, joka käy lukiota, ja jonka ”päässä heittää”. Eräänä yönä hän lähtee haahuilemaan unissaan golfkentälle, jossa hän tapaa Frankin, jättiläiseen pupupukuun pukeutuneen aikamatkustajan, joka sanoo sekunnin tarkkuudella, koska maailmanloppu tulee. Tämän jälkeen Donnie kiinnostuu aikamatkailusta ja alkaa ottaa asioista selvää. Hän myös rakastuu naapurin tyttöön, joka on vasta muuttanut kaupunkiin ja kärsii menneisyytensä haamuista.
Elokuva on kaunista katseltavaa, vaikka tietokone-efektit ovatkin karmean teinikauhumaisia. Tätä ei kuitenkaan pidä käsittää näin, sillä Donnie Darko ei ole kauhuelokuva ja myös nimitys trilleri on sille väärä. On kuitenkin myönnettävä, että hätkähdin ensimmäisen kerran, kun Frank nähtiin läheltä kirkkaassa valossa, sillä pupupukukaan ei ollut sitä mitä odotin!
Jake Gyllenhaal tekee hyvän roolisuorituksen Donniena ja lopulta katsojalle jää epäselväksi, onko Frank oikea aikamatkustaja vai ainoastaan vahvasti lääkityn Donnien mielikuvitusta. Myös aikamatkustuksen tutkiminen oli kiinnostavaa katseltavaa. Elokuvan loppu on kaikessa odottamattomuudessaan lohduton, mutta silti niin looginen, että tekee mieli itkeä.
Ymmärrän niitä monia, jotka ovat tämän elokuvan hankkineet teinikauhun tarpeessaan kannen perusteella ja pettyessään haukkuneet tämän elokuvan, mutta minä arvostan tätä elokuvaa ja sen vähän vaikeampaa sisältöäkin. Olin tyytyväinen näkemääni, mutta pelkään pahoin, että tälle elokuvalle kaavaillusta jatko-osasta tulee varmaankin karmiva (siis huonossa mielessä).
