”Katsojan sydän särjetään yht’äkkiä ja varoittamatta. Sen jälkeen sitä hakataan yhä pienemmiksi paloiksi”

30.10.2010 00:37

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Hachiko: A Dog's Story
Valmistusvuosi:2009
Pituus:93 min

Ruotsalaisen Lasse Hallströmin kymmenes Hollywood-tekele Hachiko – tarina uskollisuudesta on uusintaversio japanilaisesta Hachikō Monogatari -elokuvasta. Leffa kertoo Parker Wilsonista (Richard Gere), professorista, joka löytää juna-asemalta eksyksissä olevan harvinaisen akita-koiran. Kukaan ei tule hakemaan koiraa, joten Parker joutuu pitämään siitä itse huolta, koska ei raaski antaa suloista pentua rankkurille.

Elokuvan taustalla on kuulemma tositarina. Japanilaisessa legendassa Tokion yliopiston professori ja koiranpentu muodostivat koko eliniän kestävän lujan ystävyyden. Professorin kuoltua nuorena koira vain istui seuraavat yhdeksän vuotta rautatieasemalla odottaen isäntäänsä. Odotin vain höttöistä eläindraamaa suunnattuna koiraihmisille. Itsekin omistan koiran, joten en tiedä, uppoaako muuhun kansaan. Minuun upposi.

Hachiko – tarina uskollisuudesta on erittäin liikuttava, surullinen ja ennen kaikkea kaunis elokuva. On hienoa seurata, miten Parkerin ja Hachin välille pikku hiljaa kehittyy ystävyyssuhde, joka vahvenee hetki hetkeltä. Sitten tulee hetki, jolloin katsojan sydän särjetään yht’äkkiä ja varoittamatta. Sen jälkeen sitä hakataan yhä pienemmiksi paloiksi, kunnes jäljellä ovat enää pienet sirpaleet.

Mikään hyvä ei kestä ikuisesti. Tämäkin vain puolitoista tuntia, mikä ei ollut kuitenkaan mielestäni liian vähän. Pikkuisen täytettä oltiin ehkä jouduttu lisäämään, että saatiin edes näinkin pitkä elokuvasta. Pitkäksi aika ei kuitenkaan tullut, kiitos elokuvan musiikkimaailman. Lähes jatkuvasti taustalla soiva piano- ja viulumusiikki sopii leffan surulliseen tunnelmaan prikulleen. Kaiken kaikkiaan loistavan koskettava pätkä kaikille eläinten ystäville. Varoituksen sana on paikallaan: kovemmankin jäpikän silmät saattavat vesittyä, olkaa varuillanne.

Arvosteltu: 30.10.2010

Lisää luettavaa