Saw ensimmäinen. Odotukseni elokuvasta olivat korkealla, sillä leffaa oli kehuttu kovasti ja sitä on sanottu kaikkien aikojen parhaimmaksi kauhuelokuvaksi. Rehellisesti sanottuna petyin elokuvaan täysin ja käsitykseni yhdysvaltalaisista ihmisistä maailman tyhmimpänä kansana voimistui entisestään!
Elokuvassa kaksi toisilleen tunteman miestä joutuvat samaan huoneeseen kahlittuna, henkilöt ovat nuija ja tosinuija. Nuija on kirurgi ja tosinuija on valokuvaaja. Kirurgin tehtävänä on tappaa valokuvaaja ja paparazzin tehvänä taas on helppo, kuolla.
Miehille on jätetty erilaisia vinkkejä ja vaihtoehtoja, kuinka tehtävästä voi suoriutua. Jos USA:sta olisi löytynyt tähän elokuvaan kolme ihmistä, jolla olisi aivot, tai ainakin, että ÄO olisi suurempi kuin Forest Gumpilla tai George W. Bushilla, olisi elokuvasta voinut jopa tulla jotain, mutta ei. Esimerkkejä elokuvan heikkouksissta: Kirurgi ei osaa tyrehdyttää veren vuotoa, tämähän onkin äärinmäisen vaikea asia mikä opetetaan Suomessakin vasta yläasteella. Paitaa voidaan käyttää kättä pidempänä vain kerran elokuvassa, sekä jos olet seitsemän tuntia sidottuna, sinulle tulee mieleen vasta kuuden tunnin ja kolmen vartin päästä yrittää päästä vapaaksi köysistä, ym.
Elokuvan täydellinen pelastus onkin sen loppu. Loppu on nimittäin suoraan sanottu paras mitä olen yhdessäkään elokuvassa koskaan nähnyt, ja sen takia Saw ansaitsee nämä minun tähdet. Enempää en voi tähtiä antaa, sillä jos kahden tunnin elokuvasta, tunti ja kolme varttia on täyttä sontaa, ei elokuva nautinto ole pilviä hipova!
Shit happens. This is SHIT!
