Jos elokuvan voi laskea olevan jokinploitaatiota alkaa sitä katsomaan ihan uudella perspektiivillä. Pääasiassa isolla ennakkoluulolla leffan laadun suhteen. Joskus jokinploitaatio voi tuottaa ihan oikeasti hyvän genre-elokuvan ja joskus jopa ihan oikeasti hyvän elokuvan. Nyt käsittelyssä oleva leffa on sitä Hong Kongwoodin omaa ploitaatio-erikoisuutta ja sen lisäksi pamauttaa yhtälöön pari kovaa nimeä, tarpeettomuuksia ja kökköefektejä.
Leffan ”juoni” on ohut tekosyy harsia kasaan äärimmäisen kökköä meininkiä vähemmän suurella teknisellä kompetenssilla, sillä kameratyö on parhaimmillaan B-tasoista, äxön-kohtauksien meininki ei hivele silmiä ja käsikirjoituksesta ei voi sanoa mitään. Ainakin joku on kreditoitu siihen virkaan ja se merkitsee jotain. Se MiVit-arvoon reagoiva mittauslaite kylläkin natisee erittäin pahaenteisesti ja lasi halkeilee paineesta. Tarinasta ei saa selkoa vaikka sen pilkkoisi narratologisiin alkutekijöihinsä ja siivilöisi osmoottisella suotimella.
Näyttelijöiden tasosta voi sanoa että tyypit eivät todellakaan loista ammatissaan draaman suhteen, mutta äxöniä osaavat toimittaa aika hyvin.
Lyhyesti sanoen tämä elokuva on juuri niin huono kuin martial arts-äxöniksi tunnistettava leffa voi olla niin että sen voi yhä tunnistaa genrensä edustajaksi. Vakavasti otettavaa toimintapläjäystä etsivien pitää kiertää tämä leffa erittäin kaukaa, mutta [I]Meleagris gallopavo[/I]-annosta etsivät saavat tästä ähkyn joka pitää huuhtoa alas lantraamattomalla pontikalla. Lisäksi mukana on ninjoja.
