Kummisetä on elokuva, joka kaikkien pitäisi nähdä. Ihan oikeasti, tämä kuuluu yleissivistykseen. Tämä elokuva on todella monipuolisen nettisivun imdb.com:n mukaan numero 1 maailman parhaista elokuvista. Tarkkaan sanoen 250 elokuvan listalla. Olin kuullut ennen katsomista pelkkiä hyviä kommentteja ja arvosteluja. odotukset virittäytyvät todella korkealle, kun postilaatikkoon kolahti upea viiden dvd:n paketti.
On vuosi 1945 ja eräs New Yorkin Doneista, Don Corleone(Marlon Brando) pitää huvilallaan tyttärenä Connien(Talia Shire) häitä. Monet vieraat käyttävät hyväkseen uskomusta: ”Kukaan sisilailainen mies ei voisi kieltäytyä tekemästä palvelusta tyttärensä häiden aikana.” Donin synkässä työhuoneessa käy vierailijoita aina hautausurakoitsijasta toisiin mafioosoihin. Häiden jälkeen pitää kumminkin palata liike-elämään. Eräs Sollozo-niminen mies(Al Lettieri) pyytää Donilta apua ja rahaa huumebisnekseen. Perheen ottopoika ja consiglieri Tom Hagen(Robert Duvall) neuvoo Donia mukaan, mutta vanha, viisas ja väsynytkin Don ei ajattele huumeista hyvää ja torjuu kaupan. Pian Sollozo saa osakkaan eräästä toisesta perheestä ja tämä toinen perhe eli Tattagliat ovat päättäneet tyhjentää reviirin Corleoneista ja kohtaa kaduilla raivoaa gangsterisota. Don joutuu tiettyjen tapahtumien jälkeen päättämään kuka hänen pojistaan astuu hänen tuoliinsa ja ryhtyy hoitamaan perheen asioita. Ehdokkaita olisivat: Michael(Al Pacino) juuri sodasta palannut sankari, joka on sanonut ennen ettei sekaannu perheen asioihin. Sonny(James Caan) on todennäköisin ehdokas, mutta hän on todella lyhytpinnainen ja sekoittaa tunteita liiaksi bisnekseen. Fredo(John Cazale) on taas ns. musta lammas, jota ei don noteeraa kovin paljon ja Frdo on muutenkin hölmö ja laiska.
Näin pitkälle juonta voi kertoa paljastamatta liikaa siitä. Elokuva rönsyilee tämän tietyn tapahtuman jälkeen kauas alkuperäisestä asemasta ja jokainen henkilö muuttuu jotenkin. He päättävät tiettyjä asioita, tekevät tiettyjä asioita ja kohtaavat tiettyjä ihmsiiä joiden osanottoa loppuelokuvaan ei voi arvata heti ensinäkemisellä. Mitään ”loppu hyvin, kaikki hyvin” juttua tyrkytetään hieman Michaelin kohdalla, mutta sitten todellisuus iskee. Mikään ei ole täysin pysyvää. Jokainen puukottaa jotain muuta selkään ja vain pieni piiri pysyy lojaalisena.
Näyttelijät ovat eräs mahtavin asia elokuvassa. Marlon Brando näyttelee hienon roolin Don Vito Corleona. Käsitykseni mukaan vasta noin 40-vuotias Brando näytteli noin 55-vuotiasta miestä. Ainakin. Vaikka en ole nähnyt kovin monia Brandon elokuvia niin tämä on paras rooli tähän mennessä. Brando luo Don Corleonesta sinnikkään ja sisukkaan äijän. Pumpulia poskissa. Tämä luo todella bulldoggimaisen kuvan ja käy hyvin Donin luonteen piirteisiin. Donin ääni on myös elokuvahistorian mieleenpainuvimpia asioita. Kähisevä italia-aksentti kuulostaa hieman oudolta, mutta kun olet katsonut elokuvan niin uskotko minkään muun äänen olleen parempi?
Donin pojat eli Al Pacino, James Caan, Robert Duvall ja John Cazale tekevät kaikki hienot työt kute´n Brandokin. Pacino, Caan ja Duvalla saivat oscar-ehdokkuudetkin. Pacino kumminkin nousee hieman muita paremmaksi. Onko tuo nyt yllätyskään kun Äijä on valittu maailman parhaaksi näyttelijäksi. Pacino on siitä erikoinen mies tässä elokuvassa, että hän pysyy suht. koht. rauhallisena, mutta lähikuvissa voi nähdä miten sisällä roihuaa. Erään ravintolakohtauksen alku on oiva esimerkki tästä. Duvall tulee heti kakkosena viisaana ja rauhallisena neuvonantajana, joka pyrkii välttämään väkivaltaa. Caan taas ei oikeastaan näyttele muuta kuin sekopäistä raivohullua, mutta ers pahoinpitely on asiallinen. John Cazalella on muutenkin hieman orpo olemus ja erään tapahtuman jälkee voi nähdä miten Fredo kärsii ja ajautuu sitä myötä turmellukseen. We miss you John Cazale!
Muut näyttelijät ovat hienoja yksilöllisiä suorituksia joiden luettelemiseen menisi ikuisuus. Talia Shire on kumminkin mainitsemisen arvoinen hemmoteltuna tyttärenä.
Elokuvan musiikkivalinta oli oivasti tehty ohjaaja Francis FordCoppolalta. Rauhallisia itelialaisia lauluja joita hyräilee elokuvan jälkeen. Coppola myös ohjaa tavallaan nerokkaasti että pitää leffan unenomaisen rauhallisena. Muutaat murhakohtauksetkin ovat niin rauhallisia ettei niitä toiminnaksi voi laskea. ”Kaste” kohtaus on ainoa ja paras kohtaus minkä voi laskea toiminnaksi. se tarjoaa myös uskomatonta ironiaa. Leffa on muuten täysin pelkkää puhetta, jota Datsunilla ajavat juntit vierostavat. Well, fuck you! Tämä on todella hienoa elokuvaa.
Nyt tulee tästä kaikesta hehkutuksesta huolimatta ensimmäinen sana, joka antaa arvon kaikelle elokuvalle. Paras. Tämä on yksinkertaisesti kaikinpuolin toimiva, hieno, tunteita herättävä elokuva ja ikivihreä. Tämä elokuva on an offer what you can`t refuse. Yksinkertaisesti ja kauniisti sanottuna. Niin se on.
