Tunnelmallinen kauhukomedia Gremlins sai kuusi vuotta myöhemmin komediallisemman jatko-osan. Ykkösen synkkyys ja limaisuus on korvattu lisäämällä kieroa huumoria sekä enemmän limaisuutta. Alkuun leffa vetelhtii eteenpäin ihan liian hitaalla vauhdilla eikä katsojaa voisi vähempää kiinnostaa. Kun leffa pääsee vauhtiin, niin se sitten on vauhdissa. Lopputulos on ehkä enemmän lapsille tehty kuin ensimmäinen osa, mutta kyllä varttuneempikin katsoja viihtyy kertaalleen tämän parissa.
Juonen voi lukea tuosta alhaalta, mutta se on kuitenkin vain tekosyy sille, että ohjaaja Joe Dante saa toteuttaa hauskoja visioitaan. Edeltäjästään ei ole jäljellä enää kuin söpö Gizmo, siitä syntyvät hirviöt sekä muutama muu henkilö. Homma maistuu myös joissain kohdin aika pahasti rahastukselta, mutta lopulta teos paljastuu äkkiväärän huumorin kaatopaikaksi, jonka Dante vain on naamioinut elokuvaksi. Tämän kaatopaikan vitsit kuitenkin toimivat yllättävän hyvin ja parhaimpaan teräänsä päästessä leffa on varsinaista nautintoa tuottavaa viihdettä.
Näyttelijäsuoritukset ovat joko ärsyttävästi vedetty yli, mikä on osittain tarkoituksellista, tai sitten muuten vain mitäänsanomattomia räpellyksiä. Rutiininomaisesta Christopher Leestäkään ei keksi mitään hyvää sanottavaa. Heikko näyttelijätyö kantaa vierellään heikkoja tehosteita, jotka saavat elokuvan näyttämään armottoman kököltä.
Kieli poskella -asenne kuitenkin pelastaa paljon ja Gremlins 2 onkin viihdyttävä fantasiaseikkailukomedia. Häviää kaikessa ykköselle, mutta toimii hyvänä kertakäyttöviihteenä. Heikohko alku ja monet muut jo mainitsemani negatiiviset seikat tiputtavat pisteitä, mutta kaikessa roskaisuudessaan Gremlinsin jatkiksen jaksaa kerran läpi hekotella. Suosittelen kuitenkin enemmän loistavaa ykkösosaa, jonka nostalgiataso on melkein ylittämätön.
Elokuvaa pelkästään kauneimpana taidemuotona pitävät henkilöt saavat tästä pelkästään päänsärkyä. No, ehkä vähän myös mahakipuja.
