Ilman musikaalinumeroitakin olisi pärjätty.

21.1.2025 06:52

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Joker: Folie à Deux
Valmistusvuosi:2024

”Joker” viettää ansaittuja vankilapäiviään. Hän on synkkyyteen vajonnut, odottaen tuomiotaan. Vankilassa hän tutustuu naiseen ja vihdoin päivä paistaa rotankoloon. Joaquin Phoenix ”Jokerina” pohjalla näyttelee hienosti psykoottista luuseria. Hän jakaa psykoosin naisystävänsä Lee Quinzelin (Lady Gaga) kanssa. Siitä leffan nimi tulee.

(SPOILER) Meinasin itse mennä psykoosiin, kun luin IMDB:sta, ettei elokuvassa kyse ollut Batmanin arkkiviholliseksi luodusta Jokerista, vaan luuseri Arthur Fleckistä. Antoihan jo eka Joker-leffa siitä vihjeitä, muttei niitä oikein halunnut uskoa. Jaa no, olihan sen päähenkilö aika epäedustava hulluksi Batmanin vastustajaksi.

Sitten kysymyksiin. Uskaltaako tämä leffa olla musikaali? Kyllä uskaltaa. Mutta sen musikaalinumerot ovat aika pienimuotoisia ja melko lyhyitä. Eivät ne täysin pilanneet niin sanottua katselunautintoa, mutta ilman niitäkin olisi pärjätty.

Pääseekö Lady Gaga loistamaan roolissaan? Ei, koska hän on pelkkä sivuhenkilö, eikä hän olisi mielestäni muutenkaan päässyt Phoenixin tasolle.

Onko elokuva hyvä? Joker: Folie à Deux kestää kyllä parin katselukerran, muttei oikein enempää. Onkohan Batman-universumiin tulossa uusi genre, feikkipahisten kavalkadi?Vaikkapa Pingviinistä kertova teos, joka kertoo pingviinistä, joka ei ole oikeasti pingviini, vaan käki, jonka emo muni sen pingviininpesään.

Arvosteltu: 21.01.2025

Lisää luettavaa