Kun huomasin tämän elokuvan olemassa olon, muistin joskus lukeneeni siihen perustuvan Stephen Kingin kirjan, joka totteli nimeä Pimeä puoli. Kirja oli hyvä – ja omasta mielestä raaimpia Kingin kirjoista. No, nyt osui leffa eteeni pitkään seikkailtua YouTubessa ja eikun katsomaan.
Juoni: Thad Beaumont on menestyskirjailija, jolla on ollut toinen minä, George Starkiksi nimetty väkivaltakirjoja kirjoittava kirjailija. Ei järin mukava kaveri, toteaa Thad ja hänen vaimonsa Liz. Niinpä Thad päättää lopettaa Starkin nimellä kirjoittelun. Kuvainnollisesti Stark siis kuolee. Mutta sitten alkaa tapahtua kummia. Thadin tutut joutavat manaan majoille, Thad joutuu poliisien silmätikuksi, ja oudot varpuset vaivaavat Thadin mieltä. Onko mielikuvitushahmo noussut kuolleista?
Idealtaan ihan loistavaa, mutta mitä sanookaan toteutus? No, ihan OK, mutta ei vastannut ihan täydellisesti sitä lukemaani stooria, joten jäi vähän latteaksi loppuun asti päästyä.
Ohjaajana remuaa Living Dead-sarjastaan tuttu zombieleffamaestro George A. Romero. Tällä kertaa voin hän vain ylistää ohjauksesta. Käsikirjoitus ei ole ihan niin täydellinen, että siitä pitäisi antaa hurraa huutoja. Leffa oli nimittäin ennalta arvattava ja loppu oli ihan huono. Varpusparvien lentelyt olivat komeaa katsottavaa.
Pääosassa loistaa Timothy Hutton, joka vetää komean kaksoisroolin sekä Thad Beaumontina että George Starkina. Muut jäävät hänen varjoonsa. No okei, olihan Michael Rookerin esittämä Alan Bangborn myös ihan jees, mutta paikoin hahmo oli täysin erilainen kuin kirjassa.
Tämmöinen siis oli The Dark Half, Pimeä puoli: ihan hyvä pätkä, mutta ei yllä mitenkään Kingin parhaimpien leffakäännösten joukkoon. Vähän tsemppiä olisi voinut vielä olla niin olisin ehkä lisännyt tämän parhaimpiin näkemieni leffojen listalle.