Menestysohjaaja Oliver Stonen (Platoon, Wall Street, Natural Born Killers) vuonna 1997 valmistunut, kriitikoiden haukut puoleensa vetänyt ja kaksi häpeällistä Razzie-ehdokkuutta saanut rikossekoilu U-Turn iski allekirjoittaneeseen todella kovaa. Nuorempana jannuna katsoessani kyseinen raina jäi positiivisessa mielessä muistiin, mutta uusintatsekkauksen aikana se nousi omissa papereissani 90-luvun leffojen kärkikastiin ja liki täyttä tähtisaalista. En ymmärrä elokuvan saamaa negatiivista huomiota ja arvostelijoiden ankaruutta näin toimivaa teosta kohtaan, mutta sohvaperunoihin Stonen tekele on uponnut paljon sulavammin. Silti U-Turn on jäänyt harmillisen vähälle huomiolle.
Leffa kertoo tarinan Bobby Cooper (Penn) nimisestä kovan onnen kundista, jonka auto hajoaa Arizonan syrjäisessä Superiorin pikkukylässä. Paikallinen mekaanikko Darrell (Thornton) on omaperäinen hampuusi, joka ottaa tehtäväkseen Bobbyn auton korjaamisen, tämän lähtiessä katsastamaan kylän ajankäyttömestoja. Päähenkilö saa nopeasti huomata lähes autioituneen kylän varjopuolet, ja että lähes kaikki haluavat tintata miehen nokan poskelle. Juoneen vahvasti liittyvät mm. viehättävä Grace (Lopez), hänen miehensä Jake (Nolte) ja sokea intiaani (Voight).
Kerta kaikkiaan huomion täydellisesti vangitseva, kieroutuneella tavalla hauska ja etenemistavaltaan kiehtova elokuva. Reilun parin tunnin pituus oli juuri omiaan tämän leffan pariin ja Stone on todellakin tiennyt mitä tehdä. Mitään suurempaa hahmoihin syventymistä tai heidän inhimillistämistä on turha odottaa, vaan vahvuudet uhkuvat värikkäistä hahmoista, sujuvasta dialogista ja ennalta-arvaamattomuudesta. Uusia twistejä ja tapahtumia vyörytetään ruudulle koko ajan, samalla kun Bobbyn verisuonet alkavat puskemaan otsalohkosta pintaan, koko maailmankaikkeuden ollessa miestä vastaan. Huumori perustuu kokolailla päähenkilön lähes mrbeanmaiseen epäonneen.
Kuvaus on silmiä hivelevän kaunista Arizonan karussa maastossa ja lavastus on onnistunut nappiin. Jylhät kallionjyrkänteet ja koruton maisemakuva sopivat elokuvan tylyyn kokonaiskuvaan kuin nenä päähän.
Stone on päässyt käyttämään menestyselokuvien jälkeisen luottamuksen kannustamana elokuvassaan nimekkäitä näyttelijöitä. Ongelmia keräävää pääosahahmoa näyttelee Sean Penn, jolle pikkugangsterimainen rooli sopii mainiosti. Penn pääsee irroittelemaan niin paljon kuin sielu sietää ja onnistuu kuvaamaan sisällään kasvavaa epätoivon ja vihan tunnetta uskottavasti, eikä lopun näytteleminen jätä varmasti ketään kylmäksi. Billy Bob Thornton on maskeerattu vittumaiseksi mekaanikoksi sen verran hyvin, ettei miestä tunnista kuin äänestä. Hänen ärsyttävä hahmonsa saa varmasti katsojissakin tunteita pintaan. Jennifer Lopez on oikeastaan koko rainan ainoa heikko lenkki. Nainen osaa näytellä normaalit roolit läpi, mutta tässä oltaisiin kaivattu oikeata talenttia ja heittäytymistä lutkahtavan ämmän rooliin, johon Lopez ei pystynyt vastaamaan. Nick Nolte ärisee toimivasti pahiksen roolissa, Joaquin Phoenix on jälleen kerran lipevä luihu ja Jon Voight kiusaa sokeana ja omasta mielestään kaiken tietävänä intiaanipappana.
Positiiviseksi yllättäjäksi U-Turn täytyy ehdottomasti tituleerata. Se on vahva ja viihdyttävä katselukokemus, jossa tarinaan ja Bobbyn kokemiin asioihin tempautuu täysin mukaan. Stone iskee mielestäni tässä kultasuoneen, enkä voi ymmärtää miksi miehelle on ohjauksesta Razzie-ehdokkuus poikinut. Aina ei oma ja kriitikoiden mielipide osu yhteen, senhän Twilight-fanitkin tietävät… Mutta mikäli valtavirrasta poikkeava rikosstoori kiinnostaa – tartu tähän, en usko että petyt.
