Vesan (Kinnunen) vaimo on lähtenyt minkälie miehen kainaloon. Rouva aikoo lähteä uuden poikaystävänsä kanssa Kreikkaan, joten Vesanhan täytyy tehdä asialle jotakin. Matka Helsinkiin perheen luo saa tuskastuttavia mutkia, kun Vesa lähes liiskaa autollaan jäbän nimeltä Esa (Veijonen). Esa hyppää kyytiin, nappaa poliisit kintereilleen, ja miehet saavat seikkailustaan tietenkin uutta näkökulmaa vaikka ja mihin.
Aleksi Mäkelän uudemmat leffat ovat olleet meikäläisen mielestä ihan letkeää katseltavaa, mutta Esa ja Vesa – auringonlaskun ratsastajat ei oikein sytytä. Ehkäpä leffa olisi kymmenen vuotta sitten ollut hauska, mutta nyt räpellyksessä naurattavat vain ja ainoastaan ne draamakohdat joissa Mäkelä oli ilmeisesti tosissaan. Homma menisi juuri ja juuri vitsinä ilman noita Vesan hillittömän korneja, surkupianon säestämiä perhetragedioita. Paljolti viljelty vintiömäinen huumori ei sekään oikein säväytä – kumma kyllä, kun Mäkelän Vintiöt-sarja kuitenkin naurattaa yhä.
Pläjäys ei vaadi remmiltään paljoa, joten näyttelijöitä ei kovin käy moittiminen. Kinnunen ja Veijonen ovat kyllä ihan passeleita Suomen Butch ja Cassidy-vastineiksi. Vesa Vierikon kaltaisia, täysin aivottomia sivupeesaajia olisi voinut olla enemmänkin. Biisivalintoina on kasa suomirokkia, kuten täkäläiseltä road movielta odottaa kuuluukin. Kamerankäyttö on vauhdikasta, ehkäpä turhankin sekavaa. Suomalaiset kesämaisemat ovat toki lämpimän oloiset.
Niin paljon kuin Esasta ja Vesasta löytyisikin veijarimeininkiä, ainakin tämä katsoja nauraa ihan väärissä kohdin filkkaa. Kymmenen vuoden jälkeen moinen säväyttää korkeintaan campina, jos sellaisenakaan. Joihinkin varmaan kyllä, mutta allekirjoittaneeseen ei tämä nyt vaan uppoa.
