Näin elokuvaharrastuksen puitteissa on oikeasti ollut todella mielenkiintoista ollut huomata, miten pitkälle myöhempien aikojen suurten mestareidenkin kannukset on todellisuudessa yllättävänkin monesti ansaittu nimenomaan mykän ajan vuosina mitä ihmeellisimmissä maailmankolkissa. Alfred Hitchcockille tuo nimenomainen kolkka oli Saksan 20-luvun ekspressionistinen elokuvaimperiumi, jonka varjoissa nuori brittiläinen mestari opiskeli, työskenteli ja imi vaikutteita pitkään ennen paluutaan saarivaltakuntaan kotoisempien rikosjännäreiden pariin.
Brittiläis-saksalaisin voimin kokoon kursittu The Pleasure Garden on virallisesti Hitchcockin ensimmäinen itsenäinen ohjaustyö alkuaikojen lyhärikokeilut ja osittaiset tuurauskeikat poisluettuna. Ennen ohjaajaksi erikoistumistaan Hitchcock olikin tunnettu välitekstien suunnittelijana sekä lavastajana, mutta nuoren miehen mieli janosi selvästi jotain paljon suurempaa ja kunnianhimoisempaa kuin vain nimensä kursiiviin.
Näinkin vanhaksi teokseksi The Pleasure Gardenin tunnistaakin jo alkukuvista Hitchcockin elokuvaksi: nuoria naisia kipuaa alas kierreportaita, paikkana likainen teatteri ja seksikin vilisee miesten mielissä. Teatterinkin nimi ”The Pleasure Garden” on raamatullinen viittaus lapsellisten naiivien unelmien haihtumiseen todellisen maailman synnillisyyden tieltä. Pääosassa nähtävän kahden nuoren neidon tie viekin puhtoisilta teiltä kohti moraalista rappiota ja [movie]Japanese Girls at the Harbor[/movie] -tyylistä kolmiodraamaa, jonka lopussa häämöttää tietysti rikos ja murha.
Jännityksen mestarin esikoisohjaus on jäänyt historiaan melkoisena ongelmakimppuna. Tiettävästi pelkän rahoituksen saaminen tähän teokseen oli käsittämättömän vaikea tehtävä, sillä harva uskoi tuntemattoman ensikertalaisen kykyihin tuottaa edes etäisesti kannattavaa elokuvaviihdettä. Vähien varojen vuoksi kuvausryhmä oli jatkuvissa ongelmissa milloin majoituksen, milloin näyttelijöiden ja milloin itse filmimateriaalin suhteen: eräässä vaiheessa tulli takavarikoi rajan yli matkalla olleen Hitchcockin filmin ja tämä joutui maksamaan sievoisen summan niukasta budjetista lunastaakseen omansa takaisin. Saadakseen elokuvansa valmiiksi Hitchcock joutui lopulta lainaamaan rahaa kuvausryhmän muilta jäseniltä, tällöinkin lopputulos saatiin kursittua kokoon vain vaivoin ja monien tapahtumarikkaiden vaiheiden jälkeen.
Työ kuitenkin kannatti, sillä lopputuote riitti käynnistämään Hitchcockin itsensä uran ja kohtalaisena menestyksenä myös maksamaan tämän tarvitsemat varat takaisin lainoittajille. Omasta mielestäni The Pleasure Gardenia tuskin muistettaisikaan ilman kuuluisan tekijänsä myöhempiä töitä: siinä ei alun kymmenminuuttisen jälkeen ole itsessään mitään erityisen kiinnostavaa tai kirjoittamisen arvoista, mutta nykysilmin näin historiallisesti merkittävään ja itsestään riippumattomista syistäkin kiehtovaan tuotokseen sellaisia tuskin tarvitsisikaan.
