Hitlerin Adolf, ”kaikkien kaveri” ja ”leppoisa naapurinsetä” on totisesti mies, jonka ote ei hellitä haudankaan takaa. Jokainen Natsi-Saksan pahamaineisen diktaattorin elämästä kertova taideteos on joutunut tarkan syynin alle eikä Oliver Hirschbiegelinkaan (Mm. Das Experiment) tuore jättimenestys ja Oscar-ehdokas Perikato (Der Untergang) tehnyt poikkeusta. Teosta syytettiin mm. Hitlerin liiallisesta inhimillistämisestä ja jopa natsismin kannattamisesta. Tiedä häntä sitten, ainakin ylenpalttinen kohkaaminen on erinomainen tapa jujuttaa kansaa lippuluukulle (Minäkin erehdyin…) . Onneksi Der Untergangissa on myös ainesta kaikkeen hypetykseen nähden.
Berliini, hutikuu 1945. Neuvostoliiton Puna-armeija piirittää raunioitunutta pääkaupunkia lähes joka suunnalta ja Natsi-Saksan sotilasmahti on muisto vain, paitsi 56-vuotiaan Führerin (Bruno Ganz) mielikuvituksessa. Kaikkialla vallitsee kaaos ja kenraalit yrittävät suostutella Hitleriä seurueineen pakenemaan Berliinistä mutta varoitukset kantautuvat kuuroille korville. Hitlerin bunkkerissa kymmenien metrien syvyydessä jokainen valtakunnan ykkösmiehistä (ja -naisista) joutuu tekemään tiliä menneisyytensä ja tekojensa kanssa.
Der Untergang on kiehtova ajankuva luhistuvasta suurvallasta, jota epätoivoiset puoluefanaatikot yrittävät pitää viimeiseen asti pystyssä hakaristit silmissä kiiluen. Suurimmilta osin Hitlerin komentobunkkereissa lähes näytelmänomaisesti pysyttelevä teos luo välillä silmäyksiä myös tavallisen kansan Berliiniin ja sen tulihelvettiin. Pitkälti ihmissuhdevetoista kuvausta Berliinin viimeisistä päivistä kantavat suurelta osin näyttelijäsuoritukset, joista elokuvan punaisena lankana toimii Bruno Ganzin hyytävä roolityö sairaana Hitlerinä. Ganz piirtää unohtumattoman henkilökuvan kuihtuneesta ja raihnaisesta Johtajan irvikuvasta, jonka mielessä vielä kiiltää ihannekuva Tuhatvuotisen valtakunnan loistosta. Kuten todettua, monet ovat syyttäneet elokuvaa Hitlerin henkilökuvan liiallisesta kiillottamisesta, mitä ainakin tämä tykittäjä kummaksuu suuresti, Ganzin Hitler kun on lähinnä kaukana sympaattisesta vainoharhaisine raivokohtauksineen. Ganzin Hitler on kuitenkin myös inhimillinen, ei niinkään pahuuden ruumiillistuma vaan vanha, sairas mies joka on hukannut todellisuudentajunsa sodan myllerryksessä. Uskomattoman intensiivistä työtä, jota tämä tykittäjä vertaisi jopa Chaplinin vastaavaan käsillä huitomiseen.
Muut näyttelijät jäävät väistämättä Ganzin jalkoihin, vaikkakin Juliane Köhlerin Eva Braun eroittuu edukseen. Valitettavasti monet Kolmannen valtakunnan johtohenkilöistä (Göbbelsit, Speer etc.) jäävät kovin ohuiksi tuttavuuksiksi eikä heidän kohtaloistaan saa oikein kosketuspintaa, lukuun ottamatta Göbbelsien monilukuisen perheen sinänsä karmeaa kohtaloa. Tosin tässä onkin lähdetty tekemään lähinnä historiallista dokumenttia eikä taide-elokuvaa ja tällaisena kovin tv-mäiset näyttelijät ajavat toki asiansa. Ulkoisesti rainassa on kaikki kunnossa. Pommit tärisyttävät teatterin penkkiä ja produktioon on selkeästi panostettu aikaa ja vaivaa, mikä näkyy lopputuloksen ulkoasussa. Ajoittain teos sortuu hivenen jenkkityylin apinointiin, sentimentalismissa rämpimiseen sekä Stephan Zachariaksen turhankin pauhaavalla soundtrackilla mässäilyyn, mikä ei kuitenkaan horjuta draamallisesti vahvaa kokonaisuutta järin uhkaavasti. Pituuttakin olisi voitu nipistää ehkä ihan pikkuisen, ehkä vartin, ja tahtia tiivistää, nyt osa juonikuvioista jää selkeästi hajanaiseksi.
Perikadolla on omat kompastuskivensä, kuten spektaakkeleissa yleensäkin, mutta kokonaisuus on selkeästi enemmän kun osiensa summa. Saksalaisille teos on kulttuurihistoriallinen merkkipaalu, onhan kyseessä ensimmäinen saksalaisten itsensä piirtämä Hitler-kuvaus toisen maailmansodan jälkeen, mutta ulkomaisellekin katsojalle teos tarjoaa saksalaisella jämäkkyydellä kootun kuvauksen Kolmannen valtakunnan ja sen myötä sankaritarinoiden luhistumisesta. Elokuvallisilla tai taiteellisilla saavutuksilla se ei juhli, mutta historiallisena draamana se on selkeästi genrensä kärkeä, jo pelkästään Ganzin unohtumattoman roolisuorituksen ansiosta.
