Uskonto on pelottava asia. Useissa maissa erityisesti kanssaeläjille, mutta lähes aina uskojalle itselleen. Kysymys kun on nimenomaan uskosta. Millaista on elää pelossa siitä, että usko voi loppua? Kuinka arvokas suhde Jumalaan ylipäätään on? Milloin on aika vetää raja maallisen ja henkisen elämän välille, ja kumpi silloin voittaa?
Xavier Beauvoisin elokuva Jumalista ja ihmisistä kertoo tositarinan Algerian Tibhirinessa eläneistä ranskalaisista trappistimunkeista, jotka joutuivat kohtaamaan elämänsä suurimmat uskonkamppailut maan sisällissodassa riehuneen terroristiryhmän pelossa. Kahdeksanhenkisen munkkiyhteisön päivät täyttyvät rukoilusta ja messuamisesta, vähävaraisten paikallisten hoitamisesta ja pienviljelystä. Kun ääri-islamilainen ryhmä tappaa raa’asti lähiseudulla liikkuneen kroatialaisryhmän, munkit alkavat pelätä Jumalalle omistetun henkensä edestä, ja joutuvat kohtaamaan elämänsä vaikeimman kysymyksen. Jäädäkö vaaran keskelle palvelemaan herraa, vai paeta maallisen elämän säilyttämiseksi ja hylätä munkkien apuun luottavat kylän asukkaat?
Miesten kohuttua ja traagista loppua ei elokuvassa sen onneksi esitellä. Tarinan tarkoituksena ei ole mässäillä sen päätöksellä, vaan kuvata siihen johtaneet kuukaudet. Hienovarainen ja hidastempoinen kerronta korostaa keskusteluja miesten ja Jumalan välillä. Kun toinen osapuoli loistaa näennäisesti poissaolollaan, jää katsojan henkilökohtaisen henkisyyden tehtäväksi valita kuuleeko Hän vai ei. Paikoittain elokuva tuntuu liikkuvan enemmän tai vähemmän kristillisellä tasolla, mutta loppupeleissä mitään uskomuksia ei katsojalle pakkosyötetä.
Elokuvallisesti pätkän parasta antia ovat munkkien rooleissa nähtävät miehet, erityisesti ryhmänvetäjä Christiania näyttelevä Lambert Wilson ja luostarin lääkäriä, veli Lucia näyttelevä Michael Lonsdale. Myös Jacques Herlin tekee upean liikuttavan roolityön. 83-vuotiaan herran kasvoilla on niin paljon elettyä elämää, että pelkästään yksinäinen kyynel iäkkään miehen silmäkulmassa tuo kohtaukseen koskettavan ja dramaattisen latauksen.
Musiikkina käytetty uskonnollinen laulanta ja messuaminen toimivat verkkaisessa tarinassa hyvin. Miesten viimeisen ehtoollisen taustalle valittu Tšaikovskin Joutsenlampi on kylläkin inasen hämmentävä valinta. Henkeäsalpaava teos loisi jännitystä tyhjälle kankaallekin, joten se on varsin halpa keino dramatisoida elokuvaa, johon Joutsenlampi ei muuten istuisi mitenkään.
Jumalista ja ihmisistä kertoo vaikuttavan tarinan 1990-luvun marttyyreista, miehistä jotka valitsivat uskon ennen itseään loppuun asti. Vaikkei kyseessä mikään elokuvahistorian suurteos välttämättä olekaan, Beauvois kertoo tärkeän tarinan tärkeistä ihmisistä, munkkien muistoa kunnioittaen.
