Tätä elokuvaa voi suositella vain romantiikannälkäisille. Elizabeth (Witherspoon) on 26-tuntisia työpäiviä tekevä lääkäri. Työnarkomaanin vapaa-ajan ollessa kortilla ei miestäkään tetysti ehdi metsästää. Kun kaivattu vapaahetki lopulta ilmaantuu näköpiiriin, Elizabeth ajaa kolarin. Se ei pelkästään tuo neidolle kykyä liikkua seinien ja kalusteiden läpi, vaan tutustuttaa hänet myös sohvaperunoituneeseen jäpikkään (Ruffalo), joka on yllättäen muuttanut hänen asuntonsa. Miksi, miten ja mitä sitten paljastuvat leffan edetessä.
Kuten arvata saattaa, Jospa se vain olisi totta käy läpi kaikki satakolme ja puoli kummitusklisettä ja -vitsiä. Hupia raastetaan niin Ghostbusterseista kuin paranormaaleihin aiheisiin erikoistuneesta kirjakauppiaastakin. Kivaahan se tietysti on, mutta leffaa vaivaa kuitenkin ennalta-arvattavuus ja kiireen tuntu, joita on vaikea antaa anteeksi (omituisia aukkoja juonessa, kummia juttuja, kuten sairaalahenkilökunnan hygienian puute). Kaiken huipuksi naispäärooli suorastaan huutaa Goldie Hawnin tai Meg Ryanin kaltaista näyttelijää. Reese Witherspoon on loistava valinta jokaiseen leffaan, jossa kaivataan topakkaa blondia. Tähän elokuvaan Witherspoon on yksinkertaisesti liian kova mimmi.
Täysi fiasko JSVOT ei ole. Mark Ruffalo nimittäin sopii rainan miespääosaan kuin tallukas kinttuun. Heebo on niin todellinen laiskana lutunassuna, että varmasti moni on tähän tyyppiin joskus törmännyt. Kehun ansaitsevat lisäksi soundtrackin leppoisat biisivalinnat ja Elizabethin asunto. Miellyttävä sisustus siellä – sopivan pehmeän näköinen sohvakin.
